Vedenneito vie Saimaan matkalle

Vedenneito on kertomus Saimaan kauneudesta kaikkina vuodenaikoina. Kuva: Petteri Saario.

11.4.2019

Kauniita maisemia, luontoa, neljän vuodenajan Saimaa. Siinä pääelementit elokuvaan Vedenneito, joka sai maailman ensi-iltansa viime viikonloppuna, myös Puumalassa. Elokuvaa esitetään Puumalassa vielä ainakin tällä viikolla.

Elokuva kertoo 13-vuotiaan Emikan ja hänen serkkunsa Antin hetkistä Saimaan saaressa huikaisevan järviluonnon keskellä.

Yhdessä serkukset menevät koskemattomaan metsään, uivat, kalastavat ja keräävät mustikoita. Talvella he yöpyvät järven jäällä, revontulten alla. Keväällä he kohtaavat maailman harvinaisimman hylkeen, saimaannorpan.

Elokuvaa on kuvattu eri puolilla Saimaata, lähinnä Pihlajavedellä, myös Haukivedellä ja Kolovedellä. Puumalassa kuvauksia ei tehty.

ELOKUVA keskittyy kuvaan, jonka taustalla kulkee 13-vuotiaan tytön kertomus Saimaasta.

-Koen hyvin tärkeänä, että tehdään kerrankin sellainen dokumentaarinen elokuva, jossa se kokija on nimenomaan nuori, joka pystyy innostamaan omalla esimerkillään nuoria lähtemään ulos ja samalla havaitsemaan sen, miten luonnossa on kaikkina vuoden ja vuorokauden aikoina mielenkiintoista tekemistä, selvittää elokuvan ohjaaja Petteri Saario.

-Ei luonnossa ole koskaan tylsää, vaan siellä voi nähdä erilaisia asioita. Siellä voi uida, telttailla, hiihtää ja voi tehdä vaikka mitä. Ja samalla oppii asioita esimerkiksi kasveista, viittaa Saario varsinkin kaupunkilaisiin, jotka ovat jo ainakin hieman etääntyneet luonnosta.

ELOKUVA on kannanotto luonnon ja sen suojelun puolesta. Se on tarkoitettu koko perheelle.

-Lähtökohta koko elokuvassa on innostaa ja rohkaista lapsia ja nuoria lähtemään ulos ja mielellään paitsi keskenään, niin ainahan se on mukavaa, jos mennään vanhempien tai isovanhempien kanssa luontoon, sanoo Petteri Saario.

Saario kertoo, että tällä hetkellä tilanne on se, että lapset ja nuoret viettävät luonnossa vähemmän aikaa kuin koskaan.

-Ulkona oleminen on romahtanut. Nuorten ajasta kilpailee niin paljon muita asioita.

-Eikä ole ihan harmitonta, ettei ulkona olla. Samaan aikaan on havaittu muun muassa, että kuulon taajuusspektri on kapenemassa ja hämäränäkö heikkenemässä.

-Yhä suurempi osa ihmisistä elää jatkuvassa melusaasteessa, samoin valosaasteessa.

Saario nostaa myös esiin autoimmunisairaudet.

-Tyypillisesti allergia ja astma ovat tällaisia. Ihmiset eivät enää altistu mikrobeille, kun eivät ole ulkona.

Duodecim Terveyskirjaston mukaan autoimmuunitautien (ja allergioiden) yleistymisen arvellaan ainakin osittain johtuvan nykyisestä liian hygieenisestä elämästä lapsuuden aikana.

Terveyskirjasto on sivusto, jotta ylläpitää Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry. Se on alun perin lääketieteen kansantajuistamistyöhön vuonna 1881 perustettu järjestö.

PETTERI Saario sanoo, että tämän hetken maailmassa lapsia ja nuoria huolestuttaa luonnon tila enemmän kuin koskaan.

-Heidänkin äänensä on hyvä saada tässäkin kuuluviin.

-Luonto on valtava voimavara kaikenikäisille ihmisille.

-Se tiedetään tutkimusten pohjalta, kun lapset leikkivät luonnossa, niin leikki-ikäisten lasten fyysinen kunto, koordinaatiokyky ja tasapaino kehittyvät paremmin kuin missään ohjatussa urheiluharrastuksessa.

Saario nostaa esille myös luonnon luonnollisuuden.

-Teineillä on valtavat ulkonäköpaineet yhtenäiskulttuurissa. Luonnossa tällä tavoin ei ole. Siellä voi olla ihan relana. Ei haapana välitä, onko nenänpäässä finni tai että muotifarkut eivät ole jalassa.

Kari Kauppinen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*