Antti Asikainen on Tieteenkesyttäjä Juniori

Mikkelin lukiossa opiskeleva Antti Asikainen on menestynyt erinomaisesti fysiikan opinnoissa.

10.4.2019

Antti Asikaiselle myönnettiin tänään Tieteenkesyttäjä Juniori -tunnustus, joka julkaistiin Mikkelin Tieteen päivillä.

Tunnustuksen kriteerinä on syvä intressi ja intohimo johonkin aiheeseen tai oppiaineeseen. Mikkelin lukiossa opiskeleva Asikainen on menestynyt erinomaisesti fysiikan opinnoissa ja osoittanut oma-aloitteista kiinnostusta ainetta kohtaan. Perusteluissa todetaan, että hän osaa esittää sellaisia kysymyksiä, jotka vievät opiskeltavaa asiaa syvemmän tietämyksen äärelle ja hän jää usein tunnin jälkeen pohtimaan käsiteltävää asiaa.

Asikainen on aktiivinen myös muiden opiskelijoiden tukemisessa. Hän on esimerkiksi vetänyt matematiikan opintopiiriä lukion Kujakuppilassa, jonne opiskelijat ovat voineet tulla tekemään kotitehtäviään.

Viime marraskuussa Matemaattisten Aineiden Opettajien liiton vuosittain järjestämässä valtakunnallisessa fysiikkakilpailussa kolmanneksi sijoittunut Asikainen pääsi mukaan jatkovalmennukseen, josta valitaan edustusjoukkue kansainvälisiin fysiikkaolympialaisiin.

– Todella kiitollinen olen tästä ja ehkä kuitenkin yllättynyt, että omat tavallaan vähäiset meriitit ja kiinnostuneisuus on nähty niin merkittävänä, että on tällaisen arvoinen, kommentoi Asikainen tuoreeltaan.

Pohjoismaiden ja Baltian Fysiikan Olympialaiset (NBPhO) järjestetään pääsiäisen jälkeen Tallinnassa. Kilpailussa valitaan viisi parasta suomalaista, jotka pääsevät maailmanlaajuisen olympiajoukkueen valmennusryhmään. Kansainväliset Fysiikkaolympiaaiset järjestetään ensi kesänä Israelissa.

Vuoden 2019 Tieteenkesyttäjä on maatalous- ja metsätieteiden tohtori, MMT Sari Iivonen. Hän on työskennellyt vuoden 2017 alusta Luomuinstituutin johtajana. Sitä ennen hän toimi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tutkimuskoordinaattorina ja johti menestyksekkäästi useita maatalous-, metsä-, elintarvike- ja luomualan tutkimus- ja kehittämishankkeita vuodesta 2007 alkaen.

Hanna-Mari Tyrväinen

Pohjoismaiden ja Baltian Fysiikan Olympialaisten lyhenne korjattu oikeaksi 11.4.

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*