Elokuva-arvostelu: Viisinkertainen Oscar-ehdokas on tositapahtumiin perustuva lämmin tarina

Viggo Mortensen (vas.) ja Mahershala Ali ovat molemmat Oscar-ehdokkaita.

22.2.2109

Puumalan elokuvateatterissa tulee sunnuntaina ja ensi viikon torstaina esitykseen yhdysvaltalainen tositapahtumiin perustuva Oscar-ehdokas Green Book. Se kertoo 1960-luvun alkupuolen tapahtumia, kun musta pianisti päättää tehdä kiertueen Yhdysvaltain etelävaltioihin, joissa rotuerottelu on yhä voimissaan.

Käytännössä rotuerottelu tarkoitti tuolloin muun muassa sitä, että mustat eivät saaneet syödä valkoisille tarkoitetuissa ravintoloissa. Myös puvun ostaminen saattoi joissakin liikkeissä olla mahdotonta, sillä kauppias ei halunnut antaa pukua sovitettavaksi mustalle, jottei puku ”saastu”.

Myös elokuvan nimi viittaa Yhdysvaltain syvän etelän käytänteisiin, sillä Green Book tarkoittaa aikalaistermiä käyttääkseni “neekeriautoilijan käsikirjaa”. Siinä kerrotaan juurikin muun muassa majoitus- ja ravintolapalveluista, joita värilliset voivat käyttää Yhdysvaltain etelävaltioissa.

Kiertuematkalle, jolta on odotettavissa vaikeuksia, musta pianisti, Don Shirley, palkkaa autonkuljettajakseen amerikanitalialaisen Tony Vallelongan, joka yökerhon ovimiehenä on pätevöitynyt myös ”ratkaisemaan erilaisia eteen tulevia ongelmia”, kuten suositus hänen rekrytoimisekseen kuuluu.

ELOKUVA on äärimmäisen lämminhenkinen, ja monitasoinen välittämisen ja rakkauden tarina. Se kertoo myös siitä, miten meissä kaikissa voi piillä kapasiteettia, jota emme ole koskaan oppineet näkemään.

Green Bookin tekijät kuvaavat elokuvaansa myös komedialliseksi ja sitä se onkin.

Elokuva nivoutuu kahden erilaisista taustoista tulevan henkilön ympärille. Kaikki koulut käynyt äärimmäisen sivistynyt musta pianisti ja valkoinen katujen rehti kasvatti keskustelevat häpeilemättömän luonnollisesti eivätkä yritä olla ketään muita kuin itseään. Myös perhe-elämä monikerroksisuudessaan saa tärkeän roolin.

Elokuvassa on kauniita 1950-60-luvun autoja, siinä kuullaan hyvää musiikkia, nähdään erilaisia viittauksia menneeseen aikaan ja oppiipa elokuvaa katsoessa slangienglantiakin, sillä eräässä kohtauksessa naisesta puhutaan termillä ”piece of ass” (kauniisti sanottuna takapuolen kappale).

JOS elokuva tuottaa vahvoja tuntemuksia, tuo energiaa ja kostuttaa silmiä, se on eittämättä onnistunut, vaikka paikoin tämänkin elokuvan kohtauksissa on ilmeisiä ratkaisuja, mutta mitäpä se suuressa kokonaisuudessa haittaa, jos katsoja viihtyy ja nauttii.

Elokuvamaailman Oscar-palkinnot jaetaan tulevana viikonloppuna. Green Book on ehdolla parhaaksi elokuvaksi seuraavissa kategorioissa: paras elokuva, paras miespääosa, paras miessivuosa, paras leikkaus, paras alkuperäinen käsikirjoitus.

Green Book on katsomisen arvoinen kuva. Se herättelee, näyttää reilun viidenkymmenen vuoden takaista historiaa ja saa hymyilemään, ei huokaisemaan mutta hengittämään syvään.

Kari Kauppinen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*