Jalkapuuteatterin 40-vuotisjuhlista: Teatterintekijä on arjen muusa

15.11.2018
Kun teatteriyhdistys juhli edellisiä täysiä kymppejä, se kertoi verkkosivuillaan, että ”vanhan kliseen mukaan kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja se klisee tuntuu olevan yhä voimassa: Puumalassa Jalkapuuteatteria ei ole oikein osattu arvostaa, mutta muualla sitäkin enemmän.”
Tällainen on toivottavasti jo mennyttä, sillä teatteria meidän pitäisi osata katsoa yhtenä merkittävänä osana elämää.
Ei kovin moni taidemuoto säily tuhansia vuosia.
Nykymuotoinen puumalalainenkin teatteri kumpuaa antiikin Kreikasta, jossa osallistuminen teatteriesityksiin kuului kansalaisen velvollisuuksiin.
Eikä tällainen velvollisuus nykypäivänäkään olisi ajatus heikoimmasta päästä, sillä teatteri on paljon enemmän kuin me äkkiseltään vesisateisessa katsomossa liian pienen varjon alla jaksamme ymmärtää.
Toki pakko ei kuulu teatterin perinteeseen, vaan se on kautta aikain ollut tapa vaikuttaa yhteiskuntaan, myös verhotusti silloin, kun asioita ei ole voinut sanoa suoraan. Siksikin teatteriperinteen ylläpitäminen eri tavoin on kunnianosoitus menneille sukupolville.

Teatterinkatsojan tehtävä ei tietysti ole aprikoida sitä, miten valtavan työn teatterintekijät yhden esityksensä eteen tekevät. Se on katsojalle mieluisa harrastus, hän tulee paikalle kokemaan ja arvatenkin myös katsomaan tuttuja näyttelijöitä.
Mutta samalla kun me katsojat menemme teatteriin, meidän ei pitäisi nähdä harrastajanäyttelijöitä parituntisen esityksen jälkeen pelkästään sellaisina, sillä he ovat myös vallan muuta.
Teatterintekijä on esimerkiksi mielenterveyshoitaja. Pienikin katkos raskaaseen arkirutiiniin tyhjentää päätä tehokkaasti ja taas jaksaa elämän suvantovaihettaan. Teatterista on myös vaikea karata kesken kaiken. Sekin tekee hyvää, että on vain, jos esitys ei satu kiinnostamaan.
Teatterintekijä on myös yrityssparraaja. Vain uusin ajatuksin voi parantaa toimintaansa. Jokainen repliikki merkitsee eri asioita jokaiselle katsojalle ja niistä jokainen tekee oman tulkintansa omasta taustastaan. Irrallinen kohtaus voi tuoda ajatuksia, jotka ovat odottaneet hetkeä nousta pintaan.
Tässä vain pari esimerkkiä. Listaa voisi jatkaa piin desimaalien määrän verran.

Teatterintekijä on kaiken kaikkiaan muusa. Sekin sana viittaa nykyteatterin alkulähteille, antiikin Kreikkaan. Muusa ymmärretään nykyisin taiteellisen innoituksen lähteenä, mutta kyllä muusan voi laajassa kuvassa ymmärtää innoituksen tuojana mihin tahansa: kaikki on katsojan mielessä, muusa voi sitä tuoda pintaan esityksen sinällään merkityksettömässä sivulauseessa. Kaikki on siis jo katsojassa, on vain tartuttava teatterintekijän tuomaan hetkeen, katsottava hetki mielensä peiliin, eikä hukata sitä hetkeä, joka teatterissa tarjoillaan.
Teatterintekijä on naurun ja itkun irrottaja, elämämme kuvastin.
Kannattaa kokeilla. Teatteri kannattaa aina.

Kari Kauppinen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*