Kannattaa kuunnella, kun sielu juttelee

24.10.2018
Toisaalla tässä lehdessä puhutaan jaksamisesta. Se on osa meidän jokaisen mielenterveyttä.
Meistä monilla on tapana murehtia sitä, mitä muut meistä ja tekemisistämme sekä tekemättä jättämisistä ajattelevat. Lähinnä se stressaa juurikin silloin, kun koemme, että jokin asia hävettää meitä. Emme ole onnistuneet, tai ainakin niin luulemme, jossakin asiassa. Emme riitä itsellemme. Juuri tästä puhutaan voimaantumisesta kertovassa artikkelissa.
Mutta miten meitä muut sitten ajattelevat? Kyllä ihminen on yleensä niin itsekäs olento, etteivät muiden asiat liikaa jaksa kiinnostaa. Suurin osa omasta ruoskimisestamme on ihan turhaa. Muita evvk. Ja jos jotain todellista murehtimista on, maailmankuvan eteneminen on sitä luokkaa, että asiat unohtuvat. Myös rehellisyydellä ja anteeksi pyytämällä, jos siihen on tarvetta, pääsee hyvin pitkälle. Murut saa lakaistua pois, vähintäänkin piiloon, pois häiritsemästä.

Toki on niitä kaiken kaiuttavia pahoja kelloja, mutta jälleen voidaan luottaa ihmisen hyvyyteen. Suurin osa meistä tykkää siitä, että on tasaista ja kivaa. Äänekäs vähemmistö huutaa nykyisin sosiaalisessa mediassa ja jotkut perinteisimmillä juorupaikoilla. Hiljainen enemmistö toivoo maan päälle ikuista joulua.
Siksipä meidän itsensä ruoskijoiden pitäisikin ottaa iisimmin, luovuttaa itsemme ihan tavalliselle elämälle. Tosin kun sellaisen hetken kokee, voisi alkaa piehtaroida itsesäälissä siitä hyvästä, että on koko elämänsä ollut osaamaton tässä asiassa. Mutta toisaalta, voikin olla kasvanut viisaammaksi kuin moni muu. Ei sillä, että sitä kannattaisi kuuluttaa sen enempää, mutta oman elämänsä hallitsijaksi voi muuttua hyvin pian tällaisella vankalla kokemuksella.

Vanhat elämänlaatuopit, että hitaammin tehden syntyy nopeammin valmista ja vähemmän on enemmän, eivät ole unikkoviljelmillä keksittyjä havainnointeja, vaan meille kaikille sopivia.
Kun alkaa hengittää rauhassa, syvemmin, syvään ja hymynkare palaa kasvoille, ollaan jo pitkällä. Jaksetaan.

Kun tekee pieniä muutoksia asenteessaan, ottaa mukaan hyppysellisen nöyryyttä siihen, että ei tarvitse, niin voi kuulla, kun sielu alkaa jutella heleästi.
Silloin kannattaa kuunnella.
Oma sisäinen ääni, intuitio, sielu, miksi sitä itse kukin kutsuukaan, on harvoin väärässä.
Kaiken lisäksi se on yleensä aina äänessä, mutta me tukahdutamme sen omalla metelillämme.
Ollaan hetki hiljaa, ja elämä muuttuu.
Vähän kuin valtamerilaiva. Titanic. Se ei kääntynyt riittävän nopeasti, vaan törmäsi jäävuoreen. Jos aikaa olisi ollut, se olisi kääntynyt vakaasti. Kaikki olisi ollut toisin.
Meillä on loppuelämämme aikaa.

Kari Kauppinen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*