Elämässä on tärkeää…

17.5.2018
Purjehtiminen on tärkeää. Puutarhanhoito on tärkeää. Moni muukin asia on tärkeää, mutta muinaiset roomalaiset ja vanhat kiinalaiset olivat kyllä oikeassa.
Jotkut asiat ovat silti tärkeämpiä kuin jotkut muut.

Aurinko on tärkeää, vesikin on tärkeää. Nyt kun on paistellut pari viikkoa putkeen ja helle on kastellut niskakarvoja oikein urakalla, ei voi olla muistelematta edellistä kesää. kun sadetta saatiin liki joka päivä ja kiusaksi asti.
Jäi silloin laavun katto tervaamatta, mutta sitä suuremmalla syyllä suti heiluu juuri nyt, kun päreet ovat rutikuivia ja imevät männyn luovuttaman ruskean nesteen hanakasti syihinsä.
Ja mikä ihana tuoksu siihen kaupan päälle, leijumaan tontilla vielä viikkokaudet urakan jälkeenkin. Olo on mairea kuin oululaisella tervaporvarilla ennen vanhaan. Heille tosin tuoksui tervassa raha ja minulle koituu vain hyvä mieli.

Suljin itseni jokunen päivä sitten tuntikausiksi järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Läpiveto pamautti oven lukkoon ja avaimet jäivät sisään. Sinne jäivät myös maksuvälineet ja ainoa yhdistävä tekijä yhteiskuntaan oli akkunsa puolesta puolityhjä kännykkä.
Vaimo ei ollut lähimaillakaan, joten joutuin muutamaksi tunniksi parkkeeraamaan itseni Mikkelin Kirkkopuistoon, ihmettelemään maailman menoa ja huonoa tuuriani.
No, ehkä se ei ollut niin huono kuitenkaan, sillä maailman menon tarkasteleminen sivusilmin tekee hyvää itse kullekin.
Nuoriso istuskeli vasta-ajetuilla nurmikoilla ja harjoitti karkkipapereineen ja eväskääreineen julkista pahennusta. Muissakin kuin minussa, joten en ilmeisesti ole ainoa vanha kääkkä maailmassa, jonka mielestä roskat kuuluvat niile varattuihin koreihin. On fyysis-henkistä laiskuutta jättää ne nurmikolle harakoiden ja pulujen edelleen leviteltäväksi.
Noin seitsemänkymppinen mummo, itseni ikäinen kierteli samaisia roskapönttöjä, taluttamansa polkupyörän sarvissa roikkui isoja muovipusseja, joihin hän keräsi tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Sisukkaasti ja ilman streriilikäsineitä hän kaivautui roskiksiin syvemmälle kuin kyynärpäitä myöten ja aina väliin kassiin kilahti 10, 15 tai peräti 40 sentin arvoinen panttitölkki tai -pullo, kirkastuneen ilmeen myötä.

En rupea arvailemaan, mutta hyvä herra Sipilä ja muut hallitusherrat, mummeli keräsi ihan taatusti muiden hylkäämiä pulloja siksi, että saisi margariininapin päivittäisen kaurapuuronsa silmäksi.
Ei siksi, että hän olisi maailman jätemuoviongelmasta huolissaan tai näyttääkseen esimerkkiä siitä, miten käytännön keräystalouden pitäisi toimia.
Voin kuvitella, että samainen mummeli harjoittaa pitkin kesää ja syksyä myös keräilytaloutta, poimii talteen marjat ja sienet joko monipuolistaakseen köyhää ruokavaliotaan tai kerätäkseen näitä ilmaisia luonnon antimia näyttääkseen kaikille sipilöille, orpoloille, terholoille ja susannakoskiloille, mistä ikääntyvä, mutta sisukas suomalainen nainen on tehty.

Muutama tunti puistossa, jota ensin arvelin hukkaan heitetyksi ajaksi, olikin terveellinen oppitunti siitä, missä meillä mennään. Herrojen ja leidien siellä valtakunnan terävimmässä päässä sietäisi hävetä jättipalkkojaan ja sikamaisen suuria luontoisetujaan.
Ei tilannetta tietenkään vaaleilla korjata, koska nehän ovat vain turhien ja katteettomian lupausten markkinat.
Rahakin on osa kiertotaloutta. Se kiertää rikkaiden taskuista toisten hyväosaisten taskuihin, tekemättä pesää köyhien ja kurjistuneiden huusholleihin. Näin tapahtuu, olipa valtakunnan ruorissa puolue mikä hyvänsä, koska niille luonteenomaista toimintaa on pitää omia ja omiensa puolia. Muista viis ja köyhistä ihan erikseen viis viis.

Köyhät meillä ovat aina keskuudessamme, mutta heidän puoliaan ei pidä kukaan. Heidän ääniään kalastellaan löyhillä lupauksilla, joita ei ole tarkoituskaan pitää. Tämä on sitä arkipäivän populismia, joka seurauksineen pukkaa silmille myös pullonkerääjämummojen kautta.
Minulla tästä muistukkeesta on kuitenkin ihan konkreettinen hyöty. Se auttaa muistamaan oman elämäni etuoikeutuksellisuutta. Saan istua nyt, kun aurinko paistaa ja pärekatto on tervattu katselemassa tyyntä järvenselkää, sen pinnan rikkovia kuikkia ja pienten vesikirppuja jahtaavien pintakalojen nostattamia pinnan puhkaisuja ja huolehtia vain tavallisista asioista. No niitä toki riittää, mutta niin kauan kuin muisti ja hoksat vähänkään pelaa, voin lukea itseni niihin henkisesti hyväosaisiin, joille paljon on liikaa ja vähän kylliksi.
Sen tiedostaminen se vasta tärkeää onkin.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*