Kevään merkkejä

15.3.2018
Viime viikonloppuna se tapahtui. Pihan talitintit totesivat, että ei auta, kevättä pukkaa ja aloittivat oksallaan kuka titityyn, kuka taas titutiin veisaamisen. Tuli hyvä mieli kuunnellessa, sillä nyt kun pitkästä aikaa on ollut runsasluminen ja paksujäinen perustalvi, se on tuntunut myös loputtoman pitkältä.
Viikolla oli joku pannahinen päästänyt poissa ollessamme koirat riehumaan pihassamme niin, että olivat repineet tinteille tarkoitetut talipallot makeisiin, ahneisiin suihinsa. Jos tietäisin kenen olivat nuo nelijalkaiset käytöshäiriöiset piskit, niin lumipallolla viskaisin isäntänsä suuntaan ja ärräpäitä latelisin.
Jos tämä paksu lumi ja pitkät miinusviikot ovat osa ilmastonmuutosta, niin se sallittakoon. Monet edeltävät, lumettomat talvet ja niiden keskellä muutamat pakkashuiput ovat useasti palelluttaneet mustikanvarvut tutuilla runsassatoisilla rinteillä niin, ettei niille ole tarvinnut kesällä vaivautua kuin suremaan karua näkymää.

Pääministeri on herännyt näin kevään korvalla ehdottelemaan, että seuraavat eduskunta- ja eurovaalit pidettäisiin samalla kertaa. Saadaanko sillä jälkimmäiset kiinnostavammiksi, kun ne eivät itsessään useimpia suomalaisia hetkauta? Siis kun ne menisi yksillä suksilla. Ehkä, mutta silloin pitäisi vielä korostaa, että joitakin kotimaan politiikasta pois pyrkiviä tai julkista työntöä sivuraiteelle omaavia voisi kukin meistä ahkerasti äänestämällä avittaa piiloon EU:n kammareihin, joissa sananvalta on vähäisempää ja pahanteko hankalampaa kuin kotimaan politiikassa.
Minua on patistettu pitämään mölyt mahassani somesta, kuten Facebookista, josta en mitään ymmärräkään, koska en itse ole tämän viestintäsektorin aktiivikäyttäjä.
Sanonkin asiasta vain sen, että tämä globaali ihmiskoe on vihdoin tullut eräällä lailla tiensä päähän. Monet ovat sulkeneet Facebook-tilinsä todettuaan, että sen hyvät puolet on nyt nähty ja pahat koettu. Toivottavasti kun näin on käynyt, se on osoitus siitä, että aitouden aikakausi on jälleen nousussa. Johan tässä kokonainen sukupolvi ehtikin patsastella naapurin ja työkaverien kiusaksi lomakuvillaan kuka Bermudalta, kuka Madagaskarilta, että ”lällällää” ja ”näin meillä, mites teillä siellä Vetelänperällä?”
En ennustele somen katoamista lähiaikoina, koska jos se jalostuu, kuten FB-yhtiön strategiassa ennakoidaan, positiivisen läheismateriaalin jakokanavaksi, silloin se on oikealla asialla ja kenties edistää keskinäisen sosiaalisen kanssakäynnin kasvua ja merkitystä. Turha elvistely joutaakin pois, se on moukkamaista.

Olen surukseni huomannut sen, että jo yli 50 vuoden ajan aamutraditioihini erottamattomasti kuulunut valtakunnallinen sanomalehti on laihtunut ja näivettynyt kuin pyy maailmanlopun edellä. Se ei enää ole se uutisvuo, jonka äärellä kahvi läikkyi otsikoita taivastellessa kupista tassille. Syitä ei tarvitse kaukaa hakea, yksi löytyy peiliin katsomalla. Uutiset on luettu teksti-tv:stä tai kuunneltu kuka mistäkin jo illalla tai yöllä. Lehti, joka ”meni kiinni” silloin, kun vielä itse olin uutistuotannon kanssa tekemisissä vasta puolilta öin, pistää nyt sivut säppiin noin klo 19, jolloin läntinen puoli maailmaa elää tapahtumarikasta keskipäivää ja väkirikas Kauko-Itä vilkasta aamupäivää. Jos tuohon aikaan uutisia yrittää tehdä, niin painetussa aamun lehdessä ne olisivat jo eilisiä. Siis epäuutisia – vaikkakaan ei valeuutisia.
Niinpä, vaikka ponnekkaasti vakuutankin, etten ole somen orja, huomaan seuraavani päivittäistä uutisvuota muutaman valitun median mobiilisivun kautta ja pysyn ”koodissa”. Jos tästä pitäisi johtopäätöksiä tehdä, jokapäiväisillä lehdillä on niiden syvin olemus ja tarkoitus lähivuosina tosissaan hakusessa.

Paikallislehdet ovat luku sinänsä, koska niille on mahdollista seurata tarkasti ja yksityiskohtaisesti paikallisia tapahtumia ja raportoida niistä kiireettömämmin.
Nämä sinun, minun ja meidän uutiset eivät vanhene, eivät menetä merkitystään. Niissä ei ole parasta ennen -päiväystä ja ne ovat takuuvarmemmin synnittömiä tällä viikolla 50 vuotta täyttävän Julkisen Sanan Neuvostonkin valvovan silmän alla.
Ja vielä varmoista kevään merkeistä sen verran, että täällä kotikulmilla palavat taas pian pääsiäisvalkeat, joilla lapset ja lapsenmieliset ovat menneinäkin vuosina kilpaa viihtyneet. Pidetään katoamisvaarassa olevaa kansanperinnettä yhdessä yllä.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*