Talvisodan viimeisenä päivänä jäi isättömäksi kahdeksan lasta

Vuonna 1936 naimisiin menneet Martta (os. Ikonen) ja Paavo Pakkanen toimivat kansakoulun opettajina Luukkolan koulussa. Martta meni vuonna 1945 naimisiin Hugo Viskarin kanssa. Pakkanen kaatui talvisodassa. Kuva on Pakkasen tyttären Liisa Pötsösen arkistosta.

13.3.2018

Kun rauha oli tullut 13. maaliskuuta vuonna 1940, oli suru suuri Puumalassa. Viimeisenä talvisodan päivänä kaatui kaksitoista puumalalaista sotilasta. Yhtenäkään muuna päivänä ei kuollut yhtä montaa.

Isänsä menettivät alikersantti Sulo Smolanderin kolme lasta, sotamies Aarne Haatasen kaksi sekä sotamiesten Otto Mehtosen, Väinö Lappalaisen ja Iivari Kiljusen yksi lapsi.

Miehet kaatuivat Tammisuolla Viipurin tuntumassa. Taistelut alkoivat 4. maaliskuuta ja yhteensä kymmenen päivän aikana isänsä menetti 37 puumalalaista lasta.

Suomen lippu laskettiin Viipurin linnan tornin salosta iltapäivällä ennen pimeän tuloa. Kaupunki luovutettiin Neuvostoliitolle.

Lue sotamuistoista lisää 8.3. ilmestyneestä Puumala-lehdestä.

Kari Kauppinen

Juttuun on kerätty tietoja muun muassa Ari Raunion toimittamasta kirjasta Puumalan uhrit isänmaalle.

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*