Tankki täyteen

16.11.2017
Kukapa tuota tv-sarjaa ei muistasi. Vielähän se pyörähti Mikkelin Naisvuoren kesäteatterissakin kansaa naurattamassa reilu vuosi sitten. Reppanasta Sulo Vilenistä tuli aikanaan yksi kuolemattomista henkilöhahmoista, joka leimaa minuakin, kun läheltä kuuluu lievää vinoilua vilenismin uhrista. On taas tullut ostettua jotakin puolipöhköä, kun halvalla sai.
Huomasin harrastavani vilenismiä oikeastikin, kun etsin mahdollisimman hyvää tarjousta auringonkukan siemenistä. Lumi ja ensijäät – vaikka sitten sulivatkin – tulivat tänä vuonna aikaisin ja se alkoi heti näkyä rinneravintolamme ympäristössä, kun tintit ja muut siivekkäät rupesivat parveilemaan sapuskaa etsimässä. Niillekin puhkesi luontainen tarve pistää tankki täyteen ennen kuin paukkupakkaset tulevat.
Ensi täytöllä ei pitkälle pötkitty, sillä puolentoista kilon pussi auringonkukansiemeniä meni kolmessa päivässä ja jono elämänluukulla oli katkeamaton, aamuhämärästä iltapimeille.
Jopa täysikuun valaistessa tienoota liikennettä riitti.
Tätä oman elämän tosi-tv:tä oli ja on ikkunasta ilo seurata.
Ainoa haikeus piilee siinä, että tällä menolla menee ennen kevättä kolme 25 kilon säkkiä siemeniä, ehkä neljäkin, jos närhiä, tikkoja ja oravia ilmaantuu osingonjaolle.

No, omaksi iloksenihan minä luontokappaleita ruokin ja syön sitten itse vähemmän, jos tiukalle menee.
Se ei olekaan huono ajatus, sillä viime viikon tiistaina vietettiin diabetespäivää.
Tällä suomalaisella kansantaudilla on mitä ilmeisin yhteys ruokailutapoihimme ja taipumukseemme tankata suklaata, pullaa ja muita makeita, erityisesti, kun kaamos ahdistaa ja stressi painaa päälle. Sininen hetki vällyn alla virkistää mieltä ja hoitelee endorfiinitasoja, mutta harvoilla ilman seurauksia.
Yli puoli miljoonaa suomalaista kärsii diabeteksesta ja kasvava määrä sen kakkostyypistä, joka iskee yleensä aikuisiällä, salakavalasti ja jopa vuosia itseään piilotellen.
Oireita, kuten ylenmääräistä janotusta, väsytystä, pissitystä, kohonneita kolestroliarvoja ja verenpainetta ei joko osata tai haluta nähdä diabeteksen hälytyssireeneinä.
Ehkä halutaan vaistomaisesti torjua ajatus, että tuo iso D juuri minulla olisi.
Kuitenkin, sotesektori ennustaa, että vuonna 2025 meitä diabeetikkoja on jo miljoona.
Ehkä kannattaisi tuijottaa totuutta silmiin ja ottaa lääkelusikka kauniiseen käteen. Vaikka valtiovalta yhdessä Kelan kanssa teki keljun tempun siirtymällä diabeteslääkkeiden halpuuttamisen sijasta niiden kallistukseen, pakko niitä on käyttää, ellei halua vaivalloista ja kivuliasta, samalla myös vääjäämättä lyhenevää loppuelämää. Silti joutuu moni miettimään, mistä muusta tinkiä, jos lääkkeistä ei voi tai ei ainakaan pitäisi.

Jälleen takaisin lähtöruutuun, eli jospa tankkia ei pantaisikaan niin täyteen ruokapöydässä kuin mieli tekisi. Onhan se ruoka hyvää, kun kotikokki on parhaasta päästä, mutta jospa sen santsilautasen jättäisikin huomiselle eikä söisi sitä tänään.
Aivot rekisteröivät syömisen kautta tulevan kylläisyyden tunteen vasta parinkymmenen minuutin viiveellä, joten ei kannata hotkia.
Vettä alle lasi tai pari, sen kyytipojaksi salaattia tai muuta viherpiiperrystä ja vasta sitten pääruokaa, jolloin hyvin pedattuna sitä riittääkin yksi lautasellinen.
Jos sitten illalla vielä jotakin mieli tekee ennen maatapanoa, niin teetä ja hedelmiä kenties. Jätetään Touhulan Heikin kerrosvoileivät sovinnolla uniin ja haaveisiin.
Ja jos oikein ahistaa niin lenkille sitten, sekin edistää diabeteksen itsehoitoa, painonhallintaa ja hyvää yöunta.

Tästä elintapasaarnasta huolimatta, jaksan yhä tuntikausia seurata, kuinka linnut tankkaavat talven varalle eivätkä kanna huolta mahdollisesta liikalihavuudesta, kuten sohvaperunoiden pitäisi.
Ehkä alinomainen liikkeellä olo korvaa niillä painontarkkailun tarpeen ja pitää diabeteksen loitolla.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*