Puumala-lehti

Ajasta ja ajattomuudesta

12.10.2017

Huomasin kuin varkain lopettaneeni kellon käytön. Anopilta 50-vuotisahjaksi saatu rannetiuku seisoo työpöydällä paperipainona, eikä muuksi kelpaakaan. Lakkasi 20 vuoden palvelun jälkeen käymästä ja kun naapurissa kelloliikekin lopetti, niin ei ole tullut kelloa korjautettua. Eikä kirjoituskammion seinäkellon patteria vaihdettua, seisokoon siis sekin.

Olen kyllä vakavasti harkinnut vaimon minulle hankkiman taskunauriin käytön aktivointia. Siinä olisi tämän ikäiselle sormihyrrää riittävästi. Sijoituspaikkakysymys askarruttaa: vielä pitäisi kokea liivintaskujen reinkarnaatio pukeutumiskoodistossa.

Ajat muuttuvat ja aikaraudatkin. Jos en kehtaa käydä vilkaisemassa aikaa keittiön kellosta, niin sen kertoo tietokoneen näyttö oikeassa yläkulmassa tai mobiililaitteen ruutu. Kello siis teki ajan myötä itsensä tarpeettomaksi, kun aikaa mittaa niin moni muukin päivittäishärpäke. Ja lopun hoiti ikä, eli kun ihminen on eläkkeellä, niin sen kuuluisan kiireen pystyy viipaloimaan tarkoituksenmukaisuus- ja huvittavuusnäkökohdista ilman kelloakin.

Kalenterilla on hyvä aloittaa ja sillä pärjää pitkälle.

Vietimme vaimon kanssa ajattomalta tuntuneen viikon etelän auringossa. Olisi saanut kestää pitempäänkin, koska säätiedot koti-Savosta olivat pelkästään masentavia. Harvoin paluu tuntuu niin pakkopullallta kuin nyt, mutta ehkä ensilumi valaisee sekä fyysistä preesensiä että psyykkistä tulevaisuudennäkymää. Tulkoon se siis pian.

Aika aikaansa kutakin, sanoivat Martat ja ryhtyivät laittamaan lappua luukulle täällä Ruokotaipaleessa. Yli 60 vuotta yhtäjaksoista martta- ja marttitoimintaa ehti nähdä sodanjälkeisen jälleenrakennuksen Hyvä Me -henkiset voimavuodet, sitten erilaiset nousu- ja laskusuhdanteet, kunnes aika tuli vastaan ja oli aika tehdä johtopäätökset. Keski-ikä nousi uhkaavan paljon yli 70 vuoden, jaksaminen alkoi olla monelle kynnyskysymys.

Mitä jäi noista touhukkaista vuosista jäljelle? Suunnaton kiitollisuus ja kunnioitus marttoja kohtaan niin yleisesti kuin täällä Ruokotaipaleessa ja Hurissalossa erityisesti. Paljon olette ehtineet, viitsineet, jaksaneet ja aikaan saaneet yhteisönne niin henkisinä kuin fyysisinäkin tukipilareina. Kiitosta ja kehuja kerjäämättä, ne kaikki moninkertaisesti ansainneina. Teillekin jäi nyt enemmän aikaa kuunnella itseänne ja kaappikellon raksutusta tuvan nurkassa. Nauttikaa siitä martteinenne, kun sen aika on.

Aika on katsoa sekin kortti Puumalassa, kun kunnan johtoon astuu nainen, tosin ainakin näillä näkymin tilapäisesti, mutta kuitenkin ensi kertaa kunnan pitkässä historiassa. Odotukset ovat suuret ja haasteet sen myötä valtavat. Vaikka tämä uusi vaihe ei merkitsekään feministipuolueen nousua paikallisen kuntakentän vaikuttajaksi, sillä voi olla samanlaisia syviä piilovaikutuksia kuin marttatoiminnalla on ollut iät ja ajat.

Kun uudella kuntajohtajattarella on omat juurensa syvällä Savon mullassa, niin sopii odottaa, että hänellä on paitsi näytön paikka, myös vankka motiivi pistää alaisensa rivakasti töihin puumalalaisen identiteetin ja omaleimaisuuden muuttamiseksi entistäkin suuremmaksi menestystarinaksi. Jupiskoon liituraitajupit Twittereissään mitä mielivät pakkourbanisaation puolesta. Aika on meidän maakuntamenninkäisten puolella.

Ja täällä osataan antaa erityistä arvoa sille, että valtakunnassa kuullaan toinen toistaan positiivisempia uutisia, Mäntyniemeä myöten. Meillähän ei tarvitse kantaa huolta kruununperimysjärjestyksestä, kun presidentinvaalit hoitavat sen puolen asiasta kuntoon tasaisin väliajoin. Mutta kovasti ilahduttavaa oli kuulla, että nuorekas maan isä ja hänen First Ladynsa ovat vihdoin saamassa perillisen, jonka edesottamuksia ajan myötä seurataan yhtä tarkasti kuin naapurimaan kasvavaa hovikatrasta kuunaan. Tämä ilouutinen tuli kreivin aikaan, vaikka tasavallassa taaperretaankin.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*