Se kuuluu kaikille

14.9.2017
Alle kouluikäisenä – joskus tuossa 1960-luvun loppupuolella – istuttiin pitkällä, puolikasta tupaa kiertävällä puupenkillä ja odotettiin malttamattomina, että äiti räpsäyttäisi radion päälle ja päästäisiin kuuntelemaan viikon suomalainen iskelmälista. Ehdoton suosikkini silloin (ja melkein nytkin) oli Irwin Goodmanin Ryysyranta.

En tiedä miten tuon kipaleen meininki iski niin voimalla pienen 5-vuotiaan tyttölapsen tajuntaan. Jopa nyt, vuosikymmeniä myöhemmin tuota taltiointia kuunnellessa sillä on tismalleen sama vaikutus. Muita suosikkejani olivat esimerkiksi Martti Innasen sen aikainen hittibiisi ”Urjalan taikayö”. Ja ilman muuta myös Simo Salmisen hempeä Rotestilaulu.
Jo tuolloin erityisen mieleen jääviä olivat laulujen sanoitukset. Ja niitä sitä sitten hoilattiin – milloin yksin ja joskus porukalla. Eikä laulajien keski-ikä ollut kovin kummoinen.

Musiikilla on ollut mahtavan suuri merkitys minulle koko tähän asti eletyn elämäni ajan. Runsaan musiikinkuuntelun lisäksi harrastin kouluaikoina kuorolaulua ja lopulta toteutui sekin kaukaiselta tuntunut haave, että opettelisin ja oppisin soittamaan jotakin instrumenttia.
Mottona oli pitkään ollut se, että jos lottovoitto – edes vähän suurempi – osuu kohdalle, niin investointikohteena ovat lypsykone ja saksofoni.

Lottovoitot jäivät vähän niukanlaisiksi, joten jostakin oli tingittävä ja lypsykone jäi ostamatta. Mutta lopulta monen sattumuksen kautta kävi niin, että huomasin ostaneeni kuitenkin sen alttofonin. Ja taitavan, sekä myös äärimmäisen kärsivällisen soitonopettajan myötävaikutuksella opettelin soittamaan sitä.
Puumalassa on aina ollut osaavia ja innostavia musiikinopettajia, joten esimerkiksi kansalaisopiston tarjonnan kautta miltei kuka vaan voi löytää tavan harrastaa tätä jokaisen tarvitsemaa kulutushyödykettä.

Musiikin kuuntelu ja tuottaminenkin on laskettava ihmisen perustarpeeksi. Ilman niitä elämä olisi harmaata ja tylsää. Musiikki on minulla sananmukaisesti kaikkialla mukana ja monesti ollessani koirakaverin kanssa metsälenkilläkin kuljen kuulokkeet korvilla ja nautin linnunlaulun ohella mielialan mukaan valitusta musatarjonnasta.

Kuulemaansa voi uppoutua niin täydellisesti, että yks kaks yllättäen huomaa olevansa keskellä vaikkapa karhunmetsästysoperaatiota, kuten minulle kävi tässä ihan äskettäin. Joten joitakin, vain vähäisiä lieveilmiöitä ja vaarojakin, voi liittyä tähän harrastukseen.
Karhu kuulemma säilyi hengissä eikä minullekaan jäänyt episodin jäljiltä mitään negatiivisia takaumia.

Musiikki vuoroin villitsee ja rauhoittaa, yhdistää ja erottaa. Se kuuluu kaikille. Siitä en luovu koskaan.

Tuula Närvänen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*