Iloisia asioita

31.8.2017
On kesää jäljellä vielä. Kelit ei ehkä enää kummoisemmiksi käy, mutta kesä onkin parhaimmillaan itse kunkin sydämessä. Säistä viis, siis.

Vaimoni laittoi löytämänsä täydellisen pienen herkkutatin obduktiokuvan Suomen sieniseuran Facebook –sivuille menneen viikon perjantaina. Sunnuntaihin mennessä yli 1100 tykkäystä ja parisataa sydäntä tälle puumalalaiselle tattivaliolle, jossa sienisääsken toukat tai muutkaan ökkömönkiäiset eivät olleet hitustakaan ehtineet mellastamaan.

Hyvä, loistava, täydellinen sienivuosi siis. Vain alan harrastajat voivat sen riemun kokea ja ymmärtää, kun hienoa saalista riittää niin kameran linssiin, sienikoriin kuin pannulle tai purkkiin pantavaksi.

Hyvää makua on talven kaamokseen luvassa ja luomaan jo ennakko-odotuksia seuraavan kesän sadosta ja uusista ihanuuksista. Hyvää makua – ja osin huonoakin – sivuttiin myös edellisviikon Kirjakemmakoilla. Kävijämäärä ylittyi selvästi viime vuodesta ja loppukesän kulttuuripiikki puumalalaisiin pakaroihin veti paikalle yli 800 kävijää. Osa ilahduttavan kaukaakin tulleita. Oli lähes liikuttavaa kuunnella myös vierailevien kirjailijoiden arviota Puumalan kauneudesta ja Kirjakemmakoiden merkityksestä pienelle, mutta vireälle paikkakunnalle, joka tämänkin tapahtuman kautta haluaa esitellä elinvoimaisuuttaan kaiken pakko-urbanisoitumiskohkaamisen keskellä.

Jos vertailulukuja kaipaatte, Puumalan kunnan asukasmäärään suhteutettuna Kirjakemmakoiden kävijämäärä hipoi puolta kuntalaisten määrästä. Helsingissä vastaavan tapahtuman pitäisi vetää yli neljännesmiljoona kävijää, koko pääkaupunkiseutu mukaa lukien puoli miljoonaa. Tämä siis suhteellisuusteorian mukaan tuumailtuna.

Suomalainen kulttuuri, nimenomaan kirjallinen kulttuuri on maaseudulla syntynyt ja kaupunkipaikkoihin täältä viety. On vain oikein, että se osoittaa Kirjakemmakoiden kaltaisten yleisötapahtumien kautta juurensa ja juurevuutensa, olipa kyse runosta, proosasta tai teatteritaiteesta. Tulos on kunniaksi kunnalle, paras kiitos sen puuhaporukalle ja ylpeilyn aiheeksi kuntalaisille.

Nostan esiin yhden, vähemmän julkisuutta saaneen esimerkin. Itsekin joskus kateederin takana seisseenä oli ilahduttavaa havaita kuinka vakavina ja hiirenhiljaisina Puumalan koululaiset kuuntelivat MTV:n rikostoimituksen päällikön, kirjailija Jarkko Sipilän esitystä hyvästä mausta nykyaikaisessa kirjallisessa jokamiehen kommunikaatiossa, eli sosiaalisen median käytössä. Missä kulkee se veteen piirretty viiva, jonka ylittämällä nuori somettaja siirtyy tietämättään, tajuamattaan rikoksen poluille. Herjaa, solvaa, panettelee ystävää, tuttavaa, koulukaveria. Syyllistyy uuden sukupolven koulukiusaamiseen, jota vastaan jopa presidenttimme Sauli Niinistö taistelee omalla esimerkillään ja muutamien nuoriso-idolien sivustatuella.

Sipilä herätti aiheellisen kysymyksen, jonka pitäisi kolkutella myös vanhempien paatuneita sydämiä. Jos nuoriso näkee ja kokee vanhempien väärinkäyttävän sosiaalista mediaa oman ilkeytensä, kateellisuutensa tai jonkin muun alhaisen syyn takia, se ihan varmasti madaltaa kynnystä myös nuorissa lähteä väärille somepoluille. Pähkinänkuoressa, kiteytettynä: vastuullinen somen käyttö on meidän yhteinen asiamme ja sen osaamisen kautta loppupeleissä mitataan sivistyksemme taso ja mikä pahinta, sen puute.

Takaisin tatti-avenuelle, jota nimeä lemmikki-sienipolkumme on jo vuosikaudet kantanut. Sen antia voi ilolla ja ylpeydellä jakaa myös somessa,

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*