Tuula Penttinen kiekonheiton finaaliin

22.7.2017

Tuula Penttinen heitti kiekonheiton loppukilpailuun Kalevan kisoissa (SM-kilpailut) lauantaina. Puumalan Viriä edustava Penttinen sijoittui karsinnassa neljänneksi tuloksella 47,37.  Saman tuloksen heitti Raision Kuulan Pauliina Aalto.

Karsinnan parhaat olivat Keuruun Kisailijoiden Salla Sipponen tuloksella 50,57, Joensuun Katajan Katri Hirvonen (47,51) ja Espoon Tapioiden Vilma Paakkala (47,39).

Penttinen heitti oman ennätyksensä juhannusaattona. Tulos oli 48,56.

Karsinnassa oli mukana kaksikymmentä heittäjää. Karsintaraja oli 47,00. Sen ylitti vain viisi heittäjää, mutta finaaliin otetaan mukaan joka tapauksessa kymmenen parasta. Penttinen ylitti karsintarajan ensimmäisellä heitollaan.

-Hyvällä mielellä olen. Perusheitto riitti ylittämään karsintarajan. Tiesin, että pystyn siihen, kun tällä kaudella olen useamman kerran heittänyt yli 47 metriä, kertoi Penttinen Puumala-lehdelle.

Kiekonheiton finaali heitetään sunnuntaina kello 13.30. Yleisradio televisioi kisat.

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*