Onko maallamme malttia vaurastua jälleen?

29.6.2017
Viime aikoina on maamme taloudesta kuultu paljon hyviä uutisia. Eri ennustelaitokset ovat lähes kilvan korottaneet BKT-ennusteitaan ylöspäin, ja työttömyysaste putosi toukokuussa vuoden takaisesta 1,5 prosenttiyksiköllä ollen 11,1 prosenttia. Trendi on ulottunut myös Etelä-Savoon ja Puumalaan: kotikuntamme työttömyysaste (9,3 prosenttia) oli toukokuussa maakunnan alhaisin ja matalimmillaan viiteen vuoteen.

Suunta on siis hyvä. Edelleen kirittävää riittää, sillä maamme vaihtotase oli viime vuonna yli 2 miljardia alijäämäinen. Myös valtion ja kuntien velkaantuminen on edelleen vauhdikasta, viime vuonna yhteensä lähes 7 miljardia euroa. Suomen talous on totisesti kärsinyt niin sanotusta menetetystä vuosikymmenestä.

Lienee turhaa väitellä siitä, että onko myönteinen suunta maamme hallituksen ansiota vai onko myönteinen kehitys tapahtunut hallituksesta huolimatta. Tehty kilpailukykysopimus on toki varmasti yksi positiivisesti vaikuttanut tekijä, mutta senkin taustalla olivat vahvat veronkevennykset, joiden ansiosta palkansaajien ostovoima turvattiin julkisen sektorin velkaantumista lisäämällä.

Iloiset signaalit ovat kuitenkin saaneet eri ryhmittymät jo asemiin syksyn palkkaneuvotteluiden osalta. Vähäistä positiivista kierrettä ollaan jo joiltain osin valmiita lunastamaan kuin lottovoittoa, jossa on vasta kupongin ensimmäinen numero saatu oikein. Sen sijaan olisi suotavaa, että hyvää työllisyyskehitystä ei liiallisilla palkankorotuksilla nyt katkaistaisi, vaan edelleen päätavoitteena olisi kilpailukyvyn parantaminen, työpaikkojen lisääminen, ja tämän johdosta tapahtuva ostovoiman kasvu sekä julkisen sektorin talouden tasapainottaminen. Hyvä kierre kyllä kasvattaa itse itseään. Myös laajat veronkevennykset kannattaisi kohdentaa mahdollisiin tuleviin suhdanneongelmiin, joita vielä varmasti eteemme tulee.

Helsingin Sanomissa kerrottiin muutamia päiviä sitten Elina Lepomäen tokaisseen, että ”Suomen ongelma ei ole se, että joku saa lobbaamalla tavoitteensa läpi, vaan se, että kaikki saavat.” Lepomäen kommentti liittyi siihen, että Suomessa harva poliitikko ajaa vahvasti koko kansakunnan etua: sen sijaan lähes jokainen on jonkin tai joidenkin eturyhmien asialla. Jos nyt jonkin etu kaipaisi ajajaa, niin varmastikin sen yli 11 prosentin, joka hyvästä kehityksestä huolimatta edelleen vain unelmoi ansiopäivätyöstä. Sitä kautta hyöty valuisi pidemmällä tähtäimellä parhaiten koko kansakunnan eduksi.

Matias Hilden

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*