Panelisti retroretkellä….ja miten siinä silleen pääs käymään

22.6.2017
Vaarilla on saari. Mutta onnestaan on puolet meidän. Saari on pienehkö ja sijaitsee kirkasvetisellä Puruveden puolella. Tätä samaa laajaa Saimaan vesistöä kaikki tyynni. Kerimäellä asustettaessa mökkimatka oli lyhyehkö ja saaressa tuli käytyä useammin saunomassa. Nyt Puumalaan muuton johdosta välimatka on venähtänyt aika lailla pitemmäksi ja elämä muutenkin hektistynyt, niin että ei ehdi välillä edes mökkiä muistaa, saati siellä asti käydä. Viime kesänä kävin kerran. Joka kerta kuitenkin, kun sinne asti vaivautuu, niin joutuu miettimään, että miksiköhän täällä ei voisi useamminkin olla.

Viime viikon loppupuolella sain sitten niin mahtavan idean. Ottaa kerrankin useamman päivän eväät mukaan ja lähteä kahdestaan koirakamun kanssa saareen viettämään laatuaikaa. Ilmoja oli luvattu pidettäväksi ja tottahan toki niitä pitkin. Varmaan tämän kesän tilastolliset poutapäivät kaikki yhteen putkeen. Saareen on vedetty sähköt joku vuosi sitten ja vaari on viisaana miehenä nauttinut tuosta energiamuodosta jo hyvän tovin omassa päädyssään. Toisin kuin me retroilijat, joille aurinkosähkö on ihan must.
Paneelivarustus ei ole nykyajan teknologian mittapuulla mitattuna kovin kaksinen, mutta on riittänyt meille vähäisiin tarpeisiimme ihan hyvin. Ja jotenkin-tiedättekös – on vähän mahtava tunne nököttää siellä keskellä suuria vesiä – luonnon armoilla.

Kun aurinko menee pilveen (voi mennä moneksikin päiväksi yhteen menoon), niin suotuisalla säällä säilötyt sähkövaraukset on äkkiä rallateltu loppuun. Sitten istutaan kynttilän ja takkatulen valossa ja nautitaan siitä. Ihan kivaa siihen asti kunnes arvioitu lähdön hetki lähenee. Varsinkin jos on puhelimen lataukset loppuun hyödynnetty eivätkä mobiilisäätiedotukset enää tavoita meitä.
No tälle retkeilijälle kävi niin kuin arvata saattaa. Tuuli alkoi puskea erittäin epäsuotuisalta ilmansuunnalta. Vaahtopäiset aallot näyttivät erittäin vaikuttavilta saaren rannasta katsottuna. Jopa niin vaikuttavilta, että tämä elämysmatkailija päätti siirtää rantautumisyritystä ainakin yhden päivän ja yön yli. Siinä opittiin olemaan hetkessä kiitollisia niistä kahdesta hiillosmakkaranpätkästä, jotka vielä oli syömättä. Joista toinen riitti iltapalaksi ja toinen aamupalaksi. Koiralle.
Lopulta valkeni se aamu, jolloin tuuli oli vaimentunut neljään metriin sekunnissa. Katsoimme tilaisuutemme tulleen ja yllättäen valmiiksi pakatut matkavarustukset suorastaan sinkoutuivat veneeseen. Yhdessä koiran ja emännän kanssa tasatahtia. Retromökkeilijä huokasi syvään helpotuksesta, kun ampaisi autolla matkaan venerannasta.
Voi olla, että seuraavaan saarireissuun menee taas aikaa. Tai ainakin on useampi jatkoroikkakieppi matkassa mukana.
Tuula Närvänen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*