Äitiyden sietämätön keveys

1111.5.
Lunta tupruaa, pohjoinen tuuli puree poskipäitä, ilmassa leijuu selvät merkit lähestyvästä äitienpäivästä. Tätä idylliä korostavat samaa linjaa noudattavina mausteina Suomen Leijonien toistaiseksi heikohko MM- kisojen kiekkomenestys ja Suomen Euroviisuedustajan karsiutuminen finaalimittelöstä. Tappiotunnelmissa kahlaa suomiäiti nietosten läpi noutamaan äitienpäiväkorttia postilaatikolta.

Suomen Euroviisukappale oli tänä vuonna harvinaisen laadukas ja kaunis. Vähäeleinen ja tyylikäs esitys. Hurjimmissa vedonlyöntitilastoissa se olikin alun perin lopputulostilastoissa aika korkealla mutta vedon-lyönti on vedonlyöntiä. Ja elämä peliä, jonka suuntaa tai asetelmia ei voi etukäteen luotettavasti ennustaa. Siinä se lienee onkin se elämän kiehtovuus- kaikessa kovuudessaankin.

Suomen edustuskappaleen nimi oli ”blackbird” eli vapaasti suomennettuna mustarastas. Mustarastailla ja varsinkin talvisilla pikkulinnuilla on ollut pitkä ja kova kevättalvi. Monesti tähän aikaan kevättä on voinut lähes huoletta lopettaa lintujen talviruokinnan mutta nyt sitä on pitänyt jatkaa jakso kerrallaan aina vaan eteenpäin. Kohta alkaa olla vaikeuksia löytää kaupoista sapuskaa ikkunasta sisään syyttävästi tuijottavien talitinttien ruuaksi.

Äidin työnkuvan vertaukseksi tuo lintulautajuttu käy oikein hyvin. Äidit mielletään perusteellisiksi, väsymättömiksi, empaattisiksi ja aina luotettaviksi huolehtijoiksi. Kun lapsi syntyy perheeseen ja vanhempien huoltourakka alkaa, niin ainakin silloin, kun itse olin pieni, äitien urakka oli nykyajan äitien työnkuvaan verrattuna aika toivottoman tuntuinen. Lapsia oli paljon, asuinolosuhteet yksinkertaiset, kodit olivat niukasti koneistetut, palvelut kaukana eikä äidillä useinkaan ajokorttia. Maaseudulla varsinkaan. Ei ollut juoksevaa vettä, sähköä, puhelinta, ei edes ajokelpoista autotietä moneenkaan suuntaan.
Jos ajatellaan vertauskuvallisesti, että äiti on lintulauta ruokineen. Ja lapsi talvilintu joka kevään tullen -varttuessaan aikuiseksi- muuttaa metsiin ja omilleen elämään. Käykin niin, että joskus takatalvi seuraa toistaan eikä pesäeroa synny. Jotkut lintulajit ovat sitkeämpiä ja näkevät enemmän vaivaa ruokansa etsimiseen ja löytämiseen. Toiset taas evoluutio on muokannut niin että ne ovat pärjätäkseen oppineet pääse-mään mahdollisimman vähällä omalla vaivalla. Onko äideillä mahdollisuus lopulta myös elää ns. omaa elämäänsä, itseään toteuttaen.

Äitiys on koko elämän mittainen ilon lähde ja nautinto. Samalla miltei ikuinen piina ja pinnan kiristys. Kätevästi kaikki samassa paketissa. Äitiyttä ja isyyttä ei voi kokemukseni mukaan verrata keskenään. Äitiys on se lintulauta, joka on paalutettu tiukkaan saviseen maaperään. Isyys on ehkä enemmän se iloisesti narun päässä tuulessa heilahteleva talipallo. Poikkeukset vahvistavat säännön molemmissa kategorioissa. Lämpimät onnen ja jaksamisen toivotukset kaikille äidille!!

Tuula Närvänen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*