Muistosi on mulle kallis

2.2.2017

Mikä elämässä on olennaista? Kokeillaanpa tätä: mistä tulemme, mitä olemme ja mihin olemme menossa. Jos nämä asiat eivät ole selvillä, elämän kompassineula joko pyörii vinhasti ja pysähtymättä, tai jököttää liikkumattomana.

Puumalassakin on tartuttu tarmokkaasti perinteen tallentamiseen jälkipolville, joka on korvaamattoman arvokas asia. Ilman sitä ainutlaatuisia tietoja, muistikuvia ja kokemuksia uhkaa mennä suurten ikäluokkien mukana lopulliseen unholaan, vaikka juuri niissä piilevät hyvän tulevaisuuden edellytykset. Jos niistä ei opita ja saada eväitä elämään, niin mistä sitten?

Tämä korostuu juuri ny,t kun eräs tötterötukkainen trumpettaja maailman toiselta laidalta töräyttelee kaikkien hämmästeltäväksi rinnakkaistotuuksia tai suoranaisia valheita, joilla yrittää perustella uuden asemansa ja olemassaolonsa. Totuutta ei kuitenkaan voi kukaan muokata mieleisekseen. Vähänkin koulua käynyt tai elämänkoulussa opiskellut tietää, että historiasta voi ja pitää oppia. Vaihtoehtoja ei ole, sillä valheella on lyhyet jäljet.

Voisin muistutella, että samaisen herran uhopuheissa ja erään pikku korpraalin keuhkoamisissa Berliinin valtiopäivätalossa vuonna 1934 on paljon yhtäläisyyksiä. Mutta olkoon enemmälti muistelematta, koska siitä koituisi kaikille vain mielipahaa.

Meillä jokaisella on oma historiamme. Sukututkimukseen innostuneet ovat pystyneet selvittämään sukunsa perimätietoa jopa 500 vuoden taakse. Saman perheen hallussa vuosisatoja olleita sukutiloja löytyy Puumalastakin kymmeniä. Silti, vähempikin riittää ja vain oman elinkaaren kattava muistitietokin on tallennuksen väärti ja se kannattaa siirtää jälkipolville. Siitä syntyy ja siihen perustuu se valveutuneisuus, jota ilman emme osaa hahmottaa tulevaisuuttamme. Mitä hullummaksi maailma ympärillä on menossa, sitä suuremmalla syyllä ”arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa”.

Nykyteknologiassa ei ole niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Vaikka meitä eläkeläisiä koetellaan pankkien, postin ja muiden entisten palvelulaitosten toimesta oikein urakalla, käytössämme on kuitenkin uudenaikaisia keinoja oman muistitietomme tallentamiseen. Toki niitä voi kirjata edelleen kynällä lehtiöön, naputella tietokoneen muistiin tai sanella nauhalle, mutta tärkeintä on siirtää ne lasten, lastenlasten ja vaikkapa perinnetutkijoiden käyttöön. Jokaisen muistoista seuloutuu esiin henkilökohtaisia tai laajempaakin perspektiiviä tarjoavia perimätiedon kultahippuja, joiden päälle tulevaisuuden Suomea on hyvä rakentaa.

Karjumalla ja öykkäröimällä ei hyvä seuraa. Siitä maailmanhistoria on ikäviä esimerkkejä täynnä.

Elias Lönnrot kierteli aikanaan keräämässä muistitietoa ja runoperinnettä pitkin talonpoikaista Suomea ja Karjalaa, josta meille kasvoi kansalliseepoksemme Kalevala.

Meistä jokainen on potentiaalinen tämän päivän Lönnrot, jolla on muistinsa kontissa sellaista tarinaa ja tietoa, joka ansaitsee paikkansa vaikkapa omakustannekirjana. Tienviittana tulevaisuuteen niille nuoremmille ja vielä syntymättömille sukupolville, joita alussa esitetyt kysymykset tulevat jossakin elämän vaiheessa pohdituttamaan.

Helmikuussa meillä vietetään Kalevalan päivää. Tämä toimikoon sitä ennen rohkaisevana alustuksena ja ajatusten virittäjänä. Kun Puumalassakin suuri joukko kunnan ydintehtäviä tulevaisuudessa siirretään maakuntahimmeleillä kaukohallinnoitaviksi, meille jää kuitenkin kotikasvatus, koulutus, monimuotoinen kulttuuri ja sydämen sivistys ihan itsemme vaalittaviksi.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*