Minä ite pappilan musta sika

Päivi Musakka1.12.2016

Poikaa nauratti. Hän oli vienyt kynttilän Muorin haudalle hyvissä ajoin Suomen Itsenäisyyspäivän alla. Muori oli aina muistuttanut Poikaa itsenäisyyden arvosta ja juhlan arvokkuudesta.
Isät taistelivat meille oman maan ja tekivät sen moneen otteeseen. Voisimme olla osa Ruotsia ja voisimme olla osa Venäjää. Olisimme voineet olla osa Neuvostoliittoakin. Muori oli muistanut muistuttaa Poikaa historiasta ja siitä, että historia täytyy tuntea. Ihminen, joka ei tunne historiaansa, ei osaa elää nykyisyyttäkään ja hän voi tuhota myös tulevaisuuden.
Poikaa nauratti, sillä Muori oli aina ollut niin tohkeissaan Itsenäisyyspäivän alla. Hän oli haetuttanut Pojalla sinivalkeat kynttilät sataman kupeen Salesta ja kaivanut vintiltä iankaikkisen vanhat kynttilänjalat. Kaksi kynttilää jokaista mökin ikkunaa kohti, olipa laitattanut Pojalla kynttilät myös hyyskän ikkunalle, sillä itsenäisyys on itsenäisyyttä sielläkin. Poika oli tehnyt työtä käskettyä, vaikka hiukan nolotti. Mitä naapurit, kun ulkohuussin ikkunallakin…
Ei edes vinhaan edennyt globalisaatio tai digitalisoituminen olleet vähentäneet Muorin itsenäisyysintoa. Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy muistaa taustamme, Muori oli muistuttanut. Ihmisen täytyy tietää mistä hän on tullut.

Poika mietti menneitä pariakymmentä vuotta. Hän pohti yhä laajemmalle levinneitä yt-neuvotteluja, työttömiksi jääneitä ihmisiä ja työttömyyden kerrannaisvaikutuksia. Jos yksi isä jää vaille työtä, tilastollinen todennäköisyys on se, että se vaikuttaa vähintään kolmen muun ihmisen ruokakassin kokoon. Vaimo ja pari lasta. Ja se koirakin vielä. Kenties myös kissa.
Poika mietti Brysselin konetta. Kaikki ne kerrat, kun hän oman virkansa puolesta oli lentänyt Helsingistä Brysseliin ja takaisin, Poikaa oli nolottanut. Kone täynnä virkamiehiä ja -naisia tulossa ja menossa. Tekemään mitä?
Poika muisti vanhan sadun keisarin vaatteista tärkeinä matkaansa tekeviä virkailijoita, lobbaajia, yritysjohtajia, alempia juoksupoikia ja viisastelijoita kuunnellessaan. Kalliiksi tulivat keisarin vaatteet, joita ei ollut olemassakaan. Kalliiksi taisi tulla myös se nauru, joka alamaisten suusta tuossa sadussa herakasti irtosi. Kuinkahan kalliiksi se tuli sille lapselle, joka huomasi keisarin olevan aivan kelteisillään, ilman rihmankiertämää?

Tulevaisuus pilalla. Poika mietti vakavana asiaa, sillä ei ole hyvä ihmisen erottautua siitä joukosta, joka päätöksiä tekee. Ei ole hyvä olla eri mieltä. On hyvä olla hiljaa ja hymistä. Mennä kotiin. Lämmittää sauna. Juoda olut jos toinenkin.
Poika meni illalla saunaan ja joi oluen jos toisenkin. Hän mietti itseään, viittäkymmentä lähestyvää miestä. Tilatonta. Akatonta. Minä ite Pappilan musta sika, Poika muisti Muorin sanoneen. Minä ite oon ratkaisuni tehnyt. Ihan ite.

Yöllä Poika näki unta. Unessa hän oli pässi, jolla oli naru kaulassa. Narun toisessa päässä oli Brysselin kaalikärry ja Globalisaation paimenpoika. Kärry nitisi ja natisi. Se rämisi ja paukkui. Paimenpoika nauroi ja veti vimmaisesti eteenpäin. Taaksepäin et pääse, Paimenpoika sanoi. Taaksepäin et pääse. Et vaikka kuinka luulisit, sinä Pappilan musta sika.
Suomen Itsenäisyyspäivänä Poika sytytti kynttilät ikkunoilleen ja avasi Facebookin. Kynttilät paloivat suomalaisten ystävien FB-akkunoissa.
Ja Globalisaation paimenpoika nauroi.

Päivi Musakka

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*