Isänmaa tarvitsee isän

rajattu LV Timo Korppi, kirjalija7.7.2016

Elämme hankalia aikoja. Presidentin asema Suomessa korostuu sitä enemmän mitä
epävarmemmaksi maan ja maailman tilanne muuttuu.
Suomi juhlii ensi vuonna olemassaolonsa satavuotistaivalta. On kaikille suomalaisille
hyväksi, että juhlinnan keskipiste on Suomen ohella maan isä, jolla ei käsi tutise eikä ääni
vapise pahassakaan paikassa. Johtohahmo, johon kansan luottavainen katse kohdistuu.
Pahoja paikkoja on riittänyt ja riittää, sillä näennäisesti ystävällishenkisen itänaapurin
päämiehen vierailu heinäkuisessa Kultarannassa ei edelleenkään sementoinut Suomen
ulko­ ja turvallisuuspoliittista asemaa idän ja lännen välissä. Olemme yhä kuin tarinan
varis vastatervatulla sillalla: kun nokka nousee niin pyrstö tarttuu. Tähän joudumme
sopeutumaan, se on suurta viisautta.

Presidenttimme Sauli Niinistön vierailu Puumalaan ajoittui sen viikon alkuun, jonka
loppupäässä maailman mediahuomio kiinnittyi jokaiseen lausahdukseen, lauseeseen ja
riviväliinkin, Niinistön ja Vladimir Putinin vihdoin ilmaantuessa median eteen kertomaan
keskusteluistaan. Tätä ennakoi jo median suuri kiinnostus Puumalassa pidettyyn liki ex
tempore -lehdistötilaisuuteen, jossa presidentti puhui sekä Euroopan yllättäneestä Ison
Britannian Brexitistä että tulevasta tapaamisestaan merkittävän itänaapurin kanssa.
Ei siinä kaikki. Puumalan kunta ja seurakunta saivat vierailun kautta ansaitsemansa
kunnioituksen 400 vuotta jatkuneelle olemassaololleen. Mutta puumalalaiset ja alueen
runsaslukuinen kesäasukasväki tulivat varta vasten torille nimenomaan kuullakseen maan
isää.

Miksi me kaikki halusimme olla paikalla? Mieleen muistui näkymä Helsingin
rautatieasemalta myöhäissyksyllä 1939, kun silloinen ”maan isä”, presidentti Kyösti Kallio
monituhatpäisen kansalaisjoukon saattelemana oli lähdössä neuvottelumatkalle
Moskovaan. Vakava vastuu ja huoli maamme lähiajan tulevaisuudesta sortivat
ylirasittuneen ja sydänsairaan maan isän vierellään kulkeneen marsalkka Mannerheimin
käsivarsille. Kyösti Kallion maallisen matkan pää oli likellä muuttua myös koko Suomen
kohtaloksi. Finis Finladiae kävi lähellä.

Uskon, että jokainen paikalle saapunut halusi kuulla nykyisen maan isän suusta tähän
hetkeen liittyvän vakuutuksen, että liiankin lähellä rajojamme jälleen puhaltelevat sodan
tuulet eivät yllä meille saakka. Että uhopuheet ja uhkailut jäävät sillensä ja Suomi jatkaa
valitsemallaan tiellä, valitsemansa presidentin jämäkällä johdolla. Kumartelematta, periksi
antamatta, mutta myöskään nöyristelemättä tai nuoleksimatta. Provosoimatta,
provosoitumatta.

Olen lähimenneisyydessä joutunut keskusteluihin Suomen ja suomalaisten keinoista
muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa, jossa meitä trollataan ja härnätään ilmeisen
tarkoituksellisesti. Vaikka ulospäin näyttää siltä, että olemme heränneet arkitodellisuuteen
ympärillämme kovin vitkaan, juuri nyt kaikki ylipäällikkömme puheissa ja teoissa välittää
rauhoittavaa kuvaa, että ”ollos huoleton, poikas valveill’ on”. Saan itsekin tästä henkistä
tukea pohdintoihin ikätoverieni ja nuorempienkin kanssa siitä, että pärjäämme yhä vaikka
se oikein paha paikka tulisi. Meitä seniorejakin kiinnostaa, mitä voimme tehdä maamme ja
ylipäällikkömme eteen, kyselemättä mitä lisää maamme voisi tehdä meidän hyväksemme.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*