Jo joutui armas aika…

rajattu LV Timo Korppi, kirjalija2.6.2016

Nämä tutut säkeet kuullaan ja niihin yhdytään näinä päivinä kaikkialla Suomessa. Yli 27 000 nuorta saa painaa päähänsä valkolakin ja vähintään yhtä suuri määrä juhlistaa läheistensä kanssa elämänsä tähänastisista etapeista suurinta valmistumalla muista opinahjoista.
Elämä on juuri nyt auvoa täynnä, mutta yhtä lailla epävarmuutta, uhkia ja kompastuskiviä. Suurille ikäluokille kaikki oli tässä samassa elämänvaiheessa paljon selvempää. Ura urkeni, useimmille juuri sillä alalla, johon oma halu ja kyvyt viittasivat. Tekijöille oli töitä ja jos niitä ei kotiseudulta tahtonut löytyä niin muualta Suomesta tai ulkomailta löytyi kyllä.

Ei noita sotien jälkeisiä, jälleenrakennuksen ja toipumisen vuosia silti kannata liikaa kultailla. Silloin vain tekemistä oli enemmän kuin tekijöitä. Parhaassa työiässä olleista merkittävä osa oli päätynyt sankarihautoihin.
Nyt ajat ovat toiset, toisten ihannoima ja monien vihaama globalisaatio on vienyt Suomelta ainakin jollakin tapaa tarkasteltuna enemmän kuin on meille antanut. Tilannetta voi tarkastella muustakin näkökulmasta. On pysytty kehityksen kelkassa, on hetkellisesti oltu jopa teknologisena aurankärkenä ja kyynikkojen mielestäkin on vähintään käännetty välttämättömyys hyveeksi.
Päivittelyllekin on paikkansa. Löytääkö hallitus yhdessä työntekijäpuolen kanssa sellaisen kehityssovun maahan, että meillä on edes jonkinlainen tulevaisuus? Jos ei, taantuuko Suomi toisen tai kolmannen luokan takapajulavaltioksi, josta nyt suvivirteen yhtyvät nuoret eivät löydä työtä ja toimeentuloa? Toteutuvatko pahimmatkin kauhuskenaariot siitä, että Suomi on jatkossa työvoimareservaatti, joka palvelee vain muun maailman satunnaisia tarpeita?
Työmarkkinoilla ja politiikan huipulla vaara varmasti tunnistetaan, mutta silti sokaistuksissa tehtyjen virheliikkeiden mahdollisuus kasvaa koko ajan. Päällekkäisyyksien poistamisen ja muun rationalisoinnin nimissä leikataan niin korkea- kuin ammattikoulutuksestakin. Saavutettavat säästöt lienevät samaa tasoa kuin hölmöläisten matonkudonnassa: leikataan toisesta päästä ja ommellaan leikattu pala toiseen päähän. Käy mielessä, että uudistaminen on joillekin päättäjille tuloksia tärkeämpää.

Koululaisille ja opiskelijoille olisi tärkeintä se, että he saavat elämäänsä oikeat ja riittävät myötäjäiset. Suomalainen koulutusjärjestelmä ei ole pystynyt pysymään kiihtyvän kehityksen ja muuttuvien vaatimusten vauhdissa.
Opintojen sisältöä on jouduttu uudistamaan ja monesti on havaittu, että on tehty liian vähän liian myöhään. Tuotetaan osaajia, joiden ammattitaidon tarve ja parasta ennen päiväys on jo mennyt. Koulutuksen suunnittelussa olisikin osattava nähdä kauas tulevaisuuteen. Se on toki yhtä vaikeaa kuin oikean lottorivin ennustaminen, mutta hätäisillä leikkauksilla ei hyvää tule.
Hyvät yleistiedot ovat elämään parhaat eväät, ettei tarvitse myötähävetä opettajia, jotka television tietovisassa tekevät itsensä naurettaviksi. Tai lukiolaisia, jotka kuullessaan nimen Risto Ryti kysyvät ”ai ketä se on?”

Nykyinen peruskoulu ei ole onnistunut kaikessa. Haasteita on ehkä liian paljon. Yllämainitut tosielämästä poimitut mokat olisi maantieteen ja historian vähäisempikin opiskelu ehkäissyt, mutta juuri niistä ollaan lohkomassa resursseja esimerkiksi ohjelmointiin. Tullaanko sitä kautta tilanteeseen, että kun isoisä kysyy pojanpojalta ”miten menee”, vastaus on ”10100101” ja sitä rataa? Pelkään pahoin, että jatkossa meidän on yhä vaikeampaa ymmärtää toisiamme kasvavan sukupolvien välisen kulun yli.
Kun emme ymmärrä menneisyyttä ja arvosta nykyisyyttä, niin mille arvopohjalle voisimme rakentaa kestävää tulevaisuuttakaan? En kuitenkaan kiistä ohjelmointiosaamisen tarvetta, siihen satsaaminen ei vain saisi olla pois siitä peruskivestä, joka esimerkiksi historiamme tunteminen ja siihen pohjautuvan arvomaailman vaaliminen on.
Silti, suvivirren sävelten vaiettua on viisasta valaa valmistuneisiin uskoa tulevaisuuteen ja toivoa paremmasta. Se kolmas asia tulee kunkin elämään sitten aikanaan, jos on tullakseen.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*