Aika venyy, kun ei ole koneella

LV Kari KauppinenKun käyttää ahkerasti nettiä, roikkuu koneella, seuraa sosiaalista mediaa ja lukee uutisia sekä katsoo muuta reaaliaikaista informaatiota alvariinsa, uupuu, mutta sitä ei huomaa. Sen havaitsee vasta, kun pitää nettivapaita päiviä.
Olen netin ja somen suurkuluttaja, työn ja vapaa-ajan takia. Netti on täynnä kiinnostavaa asiaa eikä siinä tietenkään lähtökohtaisesti ole mitään pahaa. Oikeastaan on hassua puhua enää netistä, ainakaan erillisenä maailmana, niin kiinteä osa siitä on tullut, väittäisin että suurimman osan elämää.

Mutta mennäänpä siihen nettivapaaseen. Äskettäin koko koneen aukaiseminen vapaapäivänä rasitti. Se oli hyvä kyllästyminen, havaitsin myöhemmin. Kun päivä oli ehtinyt iltaan, olin ehtinyt nukkua ja hoitaa asioita sekä tehdä niin sanotusti vaikka mitä. Aika yksinkertaisesti venyi. Päivässä oli kai ihan normimäärä tunteja, mutta tavallista enemmän arvokkaita hetkiä.
Asiantuntijoiden vanhemmille toitottamat ohjeet esimerkiksi nettikäytön aikarajoista eivät siis taida ollakaan valistusjargonia vaan sille pitää antaa kaikupohjaa. Aikuisenakin. Olla siis läsnä itselleen ja muille. Ei saa antaa ulkopuolisen maailman määrittää koko ajan omaa ajankäyttöään. Tämä pätee tietysti kaikkeen muuhunkin.

En aio ryhtyä puritaaniksi ja hylätä aktiivista some- ja nettimaailmaa, mutta taidan ottaa käyttöön lapsille asetetut rajoitukset, soveltaen. Kun informaatiotulva ei turruta aivoja, hektisyys hellittää ja mieli elpyy. Niin ainakin kävi tämän yhden kerran. Siihen riittää jo se, kun ei imuroi itseensä negatiivista maailmankuvaa, joka tökkii joka paikasta sosiaalisessa mediassa. Parhaiten siihen auttaa yksinkertainen toimi eli ei avaa koko maailmaa. Tekee jotakin muuta, ehkä jo kauan sitten unohtuneita tavallisia kivoja asioita.

Ehkä tässä on askel toiseenkin kohennukseen elämän saralla. Jos ei täytä pääkoppaansa alituisella maailman ja lähipiirin tapahtumien päivittämisellä, ehkä kaikki painajaiset jäävät pois. Sitten olisi vapaa siitä, että Isis ahdistelee uimarannalla ja kyselee valokuvista, joita on tallennettu koneen muistiin. Tällä tavoin kävi yhtenä yönä. Tai ehkei enää tarvitse juosta karkuun, jotakuta tuntematonta, pitäen pientä lasta kädestä.
Sen sijaan sen unen voisin ottaa, että lähden Midsomerin murhien nykyisen päätutkijan kanssa oluelle. Sellainen uni ei tuo huonoa oloa niin sanottuun reaalimaailmaankaan. Ja voisi rupatella niin sanotusti face-to-face, ei siellä somessa läppäri sylissään.

Kari Kauppinen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*