Joulun aikaan

Pakina Marja Klefström LVJoulu tulee hiljaa hiipien. Sää on lämpimämpi kuin pari vuotta sitten juhannuksena. Nurmi vihertää, ja pihapuusta pukkaa uusia silmuja. Marketeissa kilkattavat kulkuset. Tontut jakelevat pusseistaan piparkakkuja halukkaille. Joulupukki haahuilee keskellä tavarapaljoutta. Väki yrittää virittäytyä joulutunnelmaan marketin tarjoaman haalean glögin avulla. Kassoilla on jonoa ruuhkaksi asti.

Ulkona myrsky riepottaa jouluvaloja sinne tänne. Kaikki on pimeää ja märkää. Mihin ovat hiljaa leijailevat lumihiutaleet kadonneet? Muistoissa siintävät hanget korkeat nietokset ja narskuva pakkaslumi askelten alla. Mistä se Joulutunnelma sitten tulee?
Onko se laskeutumista rauhaan, hiljaisuuteen, läheisyyteen?
Onko se kaipuuta lapsuuden jouluihin, perheen lämpimään yhdessäoloon?
Joulu voi tuoda mieleen myös ikäviä muistoja, yksinäisyyttä, pettymyksiä kuten erään pienen tytön kirje joulupukille osoitti: ”En halua mitään lahjaa, mutta toivon että isä ei juo jouluna viinaa, eikä äiti itke.” Tämän pienen tytön toive ei koskaan toteutunut. Tänäkin päivänä löytyy pieniä tyttöjä, joilla on tämä sama toive joululahjasta. Lapsuuden joulut pysyvät aina mielessä, olivatpa ne sitten iloisia tai surullisia. Lohjan karjalaisten murrekerhossa kohtaan yhdeksänkymmenvuotiaita, jotka veitsenterävästi muistelevat lapsuutensa joulun viettoja. Päällimmäisenä nousee se lämmin ja rakastava tunne, jonka äiti oli onnistunut luomaan siitä huolimatta, että sota riehui ympärillä, kaikesta oli puutetta ja isä oli siellä jossakin.

Omaan joulun odotukseemme tänä vuonna sisältyy paljon haikeutta. Olemme viettäneet Puumalassa ehkä kaikkein tunnelmallisimmat joulumme. Nyt on aika sanoa ei hyvästi vaan näkemiin.
Lähes yksitoista vuotta sitten jouduimme läpikulkumatkalla Puumalaan. Pieni ihastuttava kirkonkylä valloitti meidät kertaheitolla. Luonnon kauneus, ystävälliset ihmiset, sininen Saimaa lumosi. Siinä oli lomaunelmaa kerrakseen! Kuin tilauksesta oli pieni kerrostalokaksio myynnissä, loma-asunto ilman pihatöitä ja näköala suoraan virralle. Käyttäydyimme kuin vastarakastuneet paitsi että kohde oli Puumala. Lapset yrittivät varoitella pitkästä matkasta ja ikääntymisestä. Emme ottaneet varoituksia kuuleviin korviimmekaan. Mehän emme tästä mihinkään muutu. Mehän melomme pitkin Saimaata hamaan vanhuuteen saakka.

Kymmenen upeaa vuotta olemme matkustaneet Lohjan ja Puumalan väliä. Joskus oli mahdollisuus olla vain päivä perillä, mutta sekin riitti. Kuten presidentti Kekkonen aikoinaan sanoi: ”Jos minä vanhenen…”. Meillekin tuli lopulta kylmä totuus eteen. Kaksi viittä vaille hirvikolaria mutkikkaalla ja liukkaalla Mikkelistä Puumalaan johtavalla tiellä kypsytti kipeään päätökseen. Olisiko meidänkin aika ryhtyä kesäasukkaiksi ja jättää talvi- ja hämäräajot sikseen? Haikein mielin me lähdemme Puumalasta, mutta Puumala ei lähde meistä, se on varma. Kesäpaikka on hakusessa, ja kanootti pysyy vajassa odottamassa tulevaa kesää ja uusia retkiä Saimaalla.

Hyvää Joulua Puumala ja kiitos kaikesta.

-Marja Klefström-

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*