Nyt meni metsään

Päivi MusakkaNina oli elänyt koko ikänsä maalla, metsän reunassa, ikkunat kuusenrunkoihin ja laskevaan aurinkoon. Metsä oli aina ollut ystävä. Metsässä lapset ovat turvassa, äiti oli sanonut. Menninkäiset, tontut ja keijut pitävät huolen, että mitään pahaa ei tapahdu ja jos metsään eksyy, metsä kuljettaa takaisin kotiin.

Nina kasvoi, kirjoitti ylioppilaaksi, pakkasi laukkunsa, muutti Korsoon ja meni kouluun. Lastentarhanopettaja hänestä piti tulla. Harjoittelujaksot hän oli Käpylän päiväkodissa Helsingissä, pienten ryhmässä ja nautti työstään. Lapset tietävät luonnostaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Lapset osaavat kertoa oikeilla sanoilla sen, mitä he tarvitsevat ja mikä on hyvin. Harjoittelujaksoon kuului lasten tutustuttaminen metsään.

Ja metsään mentiin. Nina katseli ympärilleen. Muutama rimpulamänty, istutettuja pensaita. Joku oli jättänyt malliksi puistonpohjaan mustikan- ja puolukanvarpuja. Tyhjiä pulloja, roskia, muovipusseja. Varokaa huumeneuloja, varoitti joku. Niihin ei saa koskea. Ne tappavat.

Lapset ryhtyivät rakentamaan majoja. Pojat rakensivat omat risumajansa ja tytöt rakensivat omat risumajansa. Säännöt olivat tiukat. Mitään kasvavaa ei saanut taittaa. Lapset rakensivat majansa kuivista oksista, pudonneista risuista, kävyistä ja kuivasta ruohosta. Nina katseli. Metsää… Niin, täällähän ei ole oikeaa metsää. Ei sammalmattoa, varvikkoa, kallioita, lähteitä, metsälintujen laulua, oravia. Hän huokaisi ja ohjeisti tytöt ja pojat vierailulle toistensa majoihin.

Vierailulle menevä vie isännälleen tai emännälleen aina pieniä tuliaisia. Ne voivat olla kukkia tai suklaata tai joku itsetehty leivonnainen. Ja pienet tytöt innostuivat. He keräsivät valtavat kimput mustikanvarpuja pieniin lapasten peittämiin kätösiinsä, joku löysi punaisia marjoja tarjoilevan pensaan ja sitoi niistä kauniin kimpun. Mutta metsään meni.

– Enkö minä sanonut, että mitään kasvavaa ei saa maasta ottaa. Mihin sinä luulet luonnon riittävän, jos täällä kaikki nyhtävät varpuja ja eläviä oksia maasta ja puista ja pensaista. Heität heti ne menemään.

Nina kuunteli. Pikkuinen pudotti rakentamansa kimpun maahan, huuli väpätti, ja kyyneleet kasvoivat silmiin. Nina käveli pienen tytöt luo, halasi häntä, nosti kimpun ylös. Metsään meni, mutta menköön, hän sanoi. Viedäänpä nämä kukkaset poikien majalle. He ilahtuvat varmasti.

 Päivi Musakka 

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*