Vihapuhe tuhoaa kehityksen

LV Kari KauppinenVihapuhe tunkee nyt läpi kaikkialta. Sitä esiintyy tietysti ennen kaikkea netin keskustelupalstoilla, medioiden juttujen kommenttiosioissa ja erilaisissa sosiaalisen median sivustoilla kuten Facebookissa.
Vihapuheet on viime aikoina räjäyttänyt tietysti turvapaikanhakijateema. Osa vastustaa Suomeen saapuvia ihmisiä, osa puolustaa. Molemmilla puolilla on valtava määrä tunnepitoista puhetta, jossa keskitytään pitkälti toisten eri mielipiteen omaavien sekä itse turvapaikanhakijoiden parjaamiseen.
Toisaalta on hyvä, että tulee ilmi, miten radikaaleja mielipiteitä löytyy, mutta soisi, että ajatus tulisi ensin, sitten vasta sanat ja teot. Moni sana olisi kannattanut jättää lausumatta.
Vihapuheen alle hautautuu asiallinen ja moniarvoinen keskustelu. Tällaiseen keskusteluun voi olla vaikea nöyrtyäkin, sillä niin tiukkoihin asemiin ovat eri asioista eri mieltä olevat käpertyneet. Kummallakaan suunnalla, edelleen asiasta riippumatta, on usein vaikea nähdä toisen näkökulmaa ja yrittää ymmärtää. Samalla asiat ja niiden vivahteet menevät sekaisin, kun asiat halutaan erityisesti vääntää tiettyyn kulmaan, tahallaan tai tyhmyyttään.

***

Vihapuhe on helppo sylkäistä ulos. Se on nopeasti kirjoitettu nettipalstalle. Ja useinhan siitä tulee hyvä olo. Että pääsinpäs sanomaan. Maailma on nyt parempi. No, eipä ole, vaan entistä pahempi.
Yleensä ne, joilla on järkevää sanottavaa, eivät viitsi edes vaivautua kertomaan mielipiteitään, koska oma puhe hukkuu huutajien, mollaajien ja tahallaan ärsyttävien alle. Ennen hautautumista sanat ammutaan pilkkaamalla alas.
Kaikki tämä vääristää keskustelua. Äänekkäin nettienemmistö ei välttämättä edusta kuin pientä vähemmistöä, jota toki pitää kuunnella. Hiljainen enemmistö puolestaan ei välttämättä koskaan tuo ääntään kuuluviin juuri sen takia, että he eivät jaksa räyhäämistä. Ja kukapa heitä siitä voisi syyttää? Mielenrauha säilyy paremmin, kun sivuuttaa idiotismin.
Netistä onkin tullut aikuisten kiusaamisalusta, jossa kohteella ei ole väliä. Se voi olla kymmenvuotias tyttö, yläasteikäinen poika, aikuinen, vanhus, maahanmuuttaja. Kuka vain. Ei turvapaikanhakijakeskustelu ole kauheasti muuttanut keskustelun tasoa. Kohde on vain eri. Ennen turvapaikanhakijatulvaa heitä pilkkaavat hyökkäsivät monien muiden ryhmien kimppuun. Heitä ärsyttivät sängyissä toimintakyvyttöminä makaavat vanhukset, jotka ovat vain kuluerä yhteiskunnalle, mutta läheisilleen rakkaita ihmisiä ja tätä yhteiskuntaa rakentaneet. Ja heitä ärsytti kymmenvuotias tyttö, jota pilkattiin hänen perheensä ohella siitä, että koulumatka on 25 kilometriä pitkä, mikä aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle. Heihin kohdistuneet nimitykset olisivat herkästi käräjäasia, jos rikosilmoitus tehtäisiin.

***

Ärsyyntymisen kynnys on matala. Puumala-lehti kertoi viikko sitten kaksi hirveä kaataneesta Väinö Valtosesta. Hänen metsästystarinansa kerrottiin myös Iltalehden verkkojulkaisussa. Siellä juttu sai noin satatuhatta lukijaa ja erilaisia kommentteja tuli nelisensataa. Osa ei hyväksynyt lainkaan hirvenmetsästystä, osa kiitteli nuoren miehen taitoja. Ajattelun puutteesta kertoo näissä kommenteissa myös se, että yksi lukija ei hyväksynyt eläinten tappamista, mutta kalastus oli hänen mielestään hyvä harrastus.
Ajattelu pitää sallia. Erilaiset mielipiteet pitää sallia. Kiihkottomasti. Absoluuttista oikeaa ja väärää on harvassa asiassa. Vasta kun keskustelu oikeasti käynnistyy, päästään yhteiskuntaa kehittävään toimintaan. Jos ajatellaan hirvenmetsästystä, niin yksikään heistä, jotka tuomitsivat sen, eivät varmaankaan tulleet ajatelleeksi, että metsästäjät itse asiassa tuottavat yhteiskunnalle valtavat määrät rahaa. Hirvikannan kurissa pitäminen vähentää liikenneonnettomuuksia ja jokainen vältetty vakava loukkaantuminen ja estetty kuolema on herkästi 1-2 miljoonan arvoinen yhteiskunnan kokonaistalouden kannalta laskettuna.

***

Vihapuhe ja toisten pilkkaaminen on siis aina esillä. Kun medialukutaitoa opetetaan koulussa, pitää siihen sisällyttää myös erilaisten mielipiteiden käsittely, omaan itseensä kohdistuva kritiikki, jotta nettikiusaamisen ja jopa -uhkailun pystyy käsittelemään eikä se jää painamaan mieltä.
Tiistaina Yleisradio kertoi kolmevuotiaista lapsista, jotka eivät juuri osaa puhua. Syy on surullinen, sillä puhumisen kehityksen hidastumisen arvellaan olevan se, että pienille lapsille ei puhuta, koska vanhemmat ovat liian kiireisiä puhelimiensa kanssa sosiaalisessa mediassa. Eli istutaan hiekkalaatikon laidalla, tuijotetaan puhelinta ja ynähdellään lapsille yksitavuisia äännähdyksiä.
Mitähän sitten tapahtuu, jos lapsille aletaan keuhkota sosiaalisen median viesteistä kiihtyneenä? Heihin istutetaan tällöin kiihko ja viha luonnollisena asiana.
Toivottavasti asia ei ole näin, mutta eipä kai kukaan olisi osannut ennustaa kolmevuotiaita puhumattomia lapsiakaan vanhempien älypuhelinten käytön myötä.
Pitää ajatella.
Kari Kauppinen

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*