Monikulttuuria mustikkametsässä

LV Timo Korppi, kirjalijaMonikulttuurisuus on ollut kesän ehkä kuumin puheenaihe, marjanpoiminnan ohella. Yhdistetäänpä tässä mutkia oikoen molemmat.
Metsämarjoista ja muista luonnon anneista hyödynnetään tällä haavaa noin 10 prosenttia, jos sitäkään. Ilman jokavuotista tuhansien thaimaalaisten ahkeraa työpanosta tuokin määrä saattaisi jäädä puoleen.
Mistä siis rutina ja räpätys tätä haja-asutusalueiden monikulttuuripläjäystä vastaan?
Totta kai tässä jokamiehenoikeuden joustavaan hyödyntämiseen perustuvassa toiminnassa on myös lieveilmiönsä. Kerron yhden ihan kotinurkilta. Haravapartio oli virittänyt kynsitulet ja aloitteli lounaansa kokkailua keskellä tietä, joka johti kotiini ja myös lähinaapuriin. Satuin paikalle ja etsin puolitusinaisesta miesjoukosta sen, joka osasi useimman sanan englantia. Selvisi, osin hiekkaan tikulla piirrellen, että työnantaja oli ohjeistanut tekemään tee- ym. tulet tien pohjille, ei maastoon. Fiksua sinällään, kukapa meistä metsäpaloa nurkilleen haluaisi.

Mutta, siltä marjapartiolta puuttui tieto ja yleinen ymmärrys, ettei tietä voi katkaista nuotiolla muulta liikenteeltä. Tukkitiellä jossakin Puumalan korvessa moinen on mahdollista rekikelien ulkopuolella, mutta ei keskellä harvaakaan asutusta. Yhteisymmärrys löytyi nopeasti. Kiitellen, kumarrellen ja anteeksi pyydelleen thaimaalaiset poimintakoneet sammuttivat tulen ja itse peitin notskin jäljet, ettei naapuri saapuessaan rupeaisi ihan kauheasti ihmettelemään.
Tämän kaltaisia arjen hankaluuksia poimintaporukoihin varmasti liittyy, mutta ne on kaikki hyvällä tahdolla ja joustavuudella ratkaistavissa. Pitää nähdä asian hyvät ja positiiviset puolet itsekkäiden minäminä piilolinssienkin läpi.

Suomi joutuu väistämättä pienentämään kehitysapuaan. Joutaa pienentääkin silloin kun rahaa jaetaan holtittomasti ja vastaanottajamaassa ministerit ja muut virkamiehet ostelevat niillä mersuja ja bemareita. Parempaa kehitysapua kuin marjanpoiminta ja sienien keruu tuskin voisi kuvitella, sillä vaikka reissujen järjestäjät tekevät tiliä niin samoin tekevät poimijat. Hyvän kesän tienesteillä kohennetaan kummasti omaa elintasoa, voidaan satsata asumisen tasoon, lasten koulutukseen, kenties oman kylän asioiden monenlaiseen parantamiseen. Siis siihen, jota vastikkeettomalla kehitysavulla periaatteessa voisi tehdä, jos se perille menisi.
Metsien ja marjamaiden reunalla kulttuurit kohtaavat. Jos ne törmäävät niin syy ei ole useinkaan vieraiden vaan riittämättömän informaation, josta syyttävä sormi voi osoittaa marjafirmoja. Ja pikkurillin verran myös viranomaisia.

Ei olisi temppukaan, eikä edes maksaisi kymppejä enempää, monistaa poimijoille maastokarttoja, johon punaisella tussilla yksityiset, kielletyt tai ei suositeltavat alueet. Vihreällä valtion, seurakuntien tai muuten vapaasti mutta vastuullisesti hyödynnettävät alueet. Ei tässä mitään maksullisia mobiilivinkkejä parhaista marja-apajista tarvita, ne jokainen poimija ja porukka löytää kyllä kun tietää mistä saa etsiä. Sen jälkeen ei kenenkään tarvitse tonttinsa rajoille kodinturvajoukkoja rekrytoida.
Meidän paikallisten, niin maalaisten kuin mökkiläistenkin pitää yhtenä miehenä vaatia keräyspelin sääntöjen edelleen tarkentamista ja kun siihen on päästy, yllä kerrotun kaltaisilla käytännön toimilla saadaan joskus tulevaisuudessa toinen 10 prosenttia marjoista talteen, lisää verotuloja valtiolle ja kehitysapua leikattua luonnollisella tavalla siirtämällä painopistettä ahneiden ja korruptoituneiden virkamiesten lihottamisesta ahkerien puurtajien suosimiseen.

Ennakkoluuloista olisi syytä hankkiutua eroon. Suomalaiset ovat itsekin matkustaneet leveämmän leivän perässä Amerikkaan, Ruotsiin ja ties minne, vain kohdatakseen aluksi epäluuloja ja kateutta. Se voitettiin ahkeruudella, rehellisyydellä ja maailman parhaalla työmoraalilla. Annetaan thaimaalaisille, kuten annettiin Vietnamin pakolaisillekin vuosia sitten, mahdollisuus näyttää kykynsä ja kyntensä. Heidän ahkeruutensa ja menestyksensä on meille kaikille paras palkinto.

Timo Korppi

Share This:

1 Kommentti

  1. Maahanmuuton ongelmat johtuvat valtaosin Suomen päättäjistä ei maahanmuuttajista itsestään, siksi ihmisten pitäisi purkaa ärtymyksensä heihin. Ilta-lehdet taas elävät raflaavilla uutisilla joiden tarkoitus on vain lisätä lehden levikkiä. Vaikka rikollisuus olisi tosiasiallisesti vähentynyt saattaa uutisia lukemalla omaksua virheellisen käsityksen asioiden mittasuhteista. Pitää muistaa myös vanha viisaus: vale, emävale, tilasto! Kun ihmisiä ensin tarpeeksi pelotellaan alkaa rasismi nostaa päätään niin maahanmuuttajissa kuin kantaväestössä. Rasistiksi leimaaminen on yhtä vahingollista kuin rasismi itse ja edesauttaa vain rasistisen käyttäytymisen leviämistä laajemmalle Suomessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*