Sivistyksen siipien havinaa

LV Timo Korppi, kirjalijaKun koko kesäkuu kärvisteltiin kylmässä ja sateessa, helteet, vaikka lyhyetkin, olivat tervetullutta herkkua. Muistuttivat siitä, että ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole kokonaan pilannut tai pilaamassa suomalaisten ikiomaa henkireikää. Kesälomaa ei ole kaikilla, mutta onneksi kesä on, meillä eläkeläisilläkin.

En malta olla puuttumatta politiikkaan, joka on viime kuukausina osoittanut, kuinka pahaksi se on ihmisille. On vaikeaa purematta niellä uuden hallituksemme kaikkia säästöpäätöksiä ja ”välttämättömiä” leikkauksia, koska kansakunnan ikimuistoinen selkäranka, kulttuuri- ja sivistystoimi, koululaitoksesta puhumattakaan joutuvat uhrilampaan rooliin. Kaiken järjen mukaan juuri niistä ei pitäisi leikata vaan päinvastoin panostaa niihin entistä päättäväisemmin.

Kansakunnan tulevaisuus ja toivo ovat sivistyksessä, kulttuurissa ja koulutuksessa. Kaikki muu on loppujen lopuksi toissijaista.

Japanilainen viisaus sanoo, että vain puutarhan hoito on välttämätöntä. Vanha kreikkalainen sananlasku antaa saman aseman purjehtimiselle. Suomalaisten kannattaisi valita omaksi mantrakseen joku kolmesta yllämainitusta.

Itse valitsisin sivistyksen, koska sitä tarvitaan kulttuurin tuottamiseen ja siitä nauttimiseen. Sivistystä tarvitaan myös omaksumiseen ja oppimiseen, jota koulutus kaikilla tasoilla on.

Sivistykseksi riittää hyvin meille kaikille mahdollinen sydämen sivistys. Olin menneenä viikonloppuna todistamassa sydämen sivistystä käytännön tasolla, kun juhlittiin erään perheenpään 80-vuotispäiviä täällä Puumalassa. Väkeä oli viljalti ja tunnelma yhtä upea kuin sääkin. Kaikki osallistujat perheenjäsenistä tuttaviin, kyläläisiin ja vähän ulkopuolisempiinkin juhlijoihin tuottivat sen yhteisöllisyyden kokemuksen, joka alkaa Suomessa olla häviävä luonnonvara. Oli ilo nähdä juhlakalun ja hänen puolisonsa vilpittömän iloisia ja hyväntuulisia kohtaamisia vieraidensa kanssa. Muisteltiin menneitä ja pohdittiin tulevia. Päiviteltiin päivänkohtaisiakin, mutta ennen kaikkea oltiin luontevasti kiitollisia siitä, mitä meillä kaikilla on tänään ja tässä. Toisemme.

Kukaan ei muistanut noina tunteita Kreikan kriisiä, maailman muita palopesäkkeitä tai edes idästä jälleen uhkaavia ukkospilviä. Yhteisöllisyys, sinä, minä ja me, nousi hetkesi kaiken maallisen murheen yläpuolelle.

Hyvillä mielin minäkin toivottelin lähtiäisiksi, kuten italialaisissa sukujuhlissa tavataan sanoa, ”cent anni”. Eläköön juhlakalu vähintään satavuotiaaksi.

Tein päivästä itselleni todellisen perinnepäivän keräämällä vielä illan iloksi pellon pientareelta litran ahomansikoita. Muistelin lapsuutta, jolloin mansikat pujotettiin heinänkorteen, ja vietiin äidille näytiksi ennen kuin ne popsittiin makeisiin suihin.

Huomasin ja huomaan tällaisina hetkinä pohtivani yhä enemmän, mikä meitä ihmisiä vaivaa. Mistä syntyvät eripurat, kauna ja kateus, jotka keskinäisessä kanssakäymisessä ovat jo valtavirtaa. Ja niistä kumpuavat sodat, tappaminen, naapurien ja naapurikansojen oikeuksien polkeminen verukkeilla, jotka eivät ole historian valossa lähellekään relevantteja. Ainoastaan omatekoisia selityksiä ahneudelle ja omanvoitonpyynnille.

Onneksi meillä kaikilla on vielä niitä hyviä hetkiä, vaikka perhejuhlien tai nostalgisten mansikkaretkien kautta, jolloin sivistyksen havina on läsnä ja pieniä onnen pipanoita putoilee niskaan. Juuri silloin nousee mieleen ajatus, josta uskallan olla ylpeä, vaikka se ei oma tai ainutkertainen olekaan. Välittäkää toisistanne!

 

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*