Sydämen ja vähän järjenkin asialla

Pakina Marja Klefström LVMaailma on muuttunut. Kaukana ovat ajat, jolloin maaseudulla luuta oven edessä oli merkkinä siitä, että asukkaat ovat poissa paikalta. Eihän mökeissä paljon varastettavaa sinänsä ollut. Lattiaan naulatut pöytä ja penkit pysyivät tiukasti paikoillaan. Jos kyökin kaapista leivänpuolikas löytyi, se sallittiin ohikulkijalle pahimman nälän tyydyttämiseksi.
Tänä päivänä pikkurikollisuus kaupungeissa on jokapäiväistä. Varkaudet ja useimmat pahoinpitelyt eivät enää ylitä uutiskynnystä. Tallinnan matkoilta kantamuksineet palaavat turistit pääsevät rahavaroistaan viimeistään nelosen raitiotievaunussa matkalla rautatieasemalle. Ystäväperheen omakotitalo Espoossa tyhjennettiin siististi asukkaiden ollessa lomalla. Vain arvokas ja helposti myytävä tavara kelpasi. Hälytys-laitteet ja tallentavat kamerat ovat yleistyneet, mutta ammattilaisilla on keinonsa ohittaa nekin. Osa rikok-sista selviää, kiitos poliisilaitoksen, joka vielä toimii ja tulee kutsusta rikospaikalle.
Näin tapahtuu etelässä, mutta sitten kun mennään idyllisiin kirkonkyliin, joita Puumalakin edustaa;
mistä saadaan apu, kun sitä tarvitaan? Pari vuotta sitten Puumalan raitilla talvipakkasessa hangella köllötti ympäripäissään oleva mies keskellä päivää. Paita oli jäänyt matkan varrelle. Pakkanen nipisteli jo vaalene-vaa rintakehää. Soitto poliisille! -Mikkelissä, ambulanssille!, työmatkalla ties missä -. Mikä neuvoksi? – Ei miekkosta siihen voinut jättää jäätymään -. Hätä keinot keksii. Neljään pekkaan kellistettiin tuhdisti yli-painoinen juhlija autosta löytyneelle huovalle ja raahattiin kunnanviraston ovesta sisään. Tarinan loppua en tiedä. Toki selvisi, että kysymys oli pelkästään vahvasta humalatilasta.
Kyllä minulle tuli kyläpoliisia ikävä, kun tammikuun lopulla näin Keskustiellä kaksi ulkomaalaistaustaista miestä tyhjät putkikassit olalla kurkistelevan talojen pihoille. Tunnin kuluttua soi ovikello. Oven takana seisoi toinen kulkijoista. Mitään myytävää ei ollut, mutta jalka sinkosi tiukasti oven väliin yrittäessäni sulkea ovea. Sain oven kiskaisua kiinni ja raivoisa sadattelu kuului sisälle asti. Tietysti hätäännyin, kun talossamme asuu iäkkäitä ihmisiä. Onneksi monella on ovisilmä, ja ovi pysyi kiinni. Talossa on jatkuvasti lukitut alaovet, mutta siitä huolimatta sisään oli päästy. Eräs puumalalainen tuumi kertoessani hänelle tapahtumaa: – Jos olisin rosvo, niin juuri tänne tulisin, kun poliisi on tunnin matkan päässä.

Miten kaipaankaan aikaa entistä, jolloin kyläyhteisön terveydenhoidosta, oikeudesta, turvallisuudesta ja hengellisyydestä huolehtivat luotettavat ammattilaiset, kunnanlääkäri, nimismies, opettaja, kirkkoherra. Heidän pätevyyttään ja rehellistä työhön sitoutumista ei epäilty, eikä siihen tavallisesti ollut aihettakaan. Eikö edes osittainen paluu tähän koituisi kaikkien hyväksi ja kohtuullisin kustannuksin. Erityisesti, mitä poliisipalveluihin tulee, tämän päivän nuoret poliisit ovat hyvin koulutettuja ja edelleen lähes poikkeukset-ta kohteliaita, työhönsä motivoituneita, joten ihan vitsiksi en uusia reinikarnaatioita haluaisi asettaa.

-Marja Klefström-

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*