Yhteinen asiamme

LV Timo Korppi, kirjalijaHaasteellisia vuosia on ollut ennenkin, mutta epäilemättä yksi haasteellisimmista on nyt edessämme. Mennyttä vuotta arvioidessani en voi kuin ihmetellä sitä mikä meihin suomalaisiin on mennyt. Missä on se yksituumainen kansa, joka talvisodan hengessä nosti maamme kaikista ahdingoista, lamoista ja ylivoimaisiksikin luulluista sudenkuopista ensin vakaalle tasamaalle ja sitten mieluisaan myötämäkeen?
Edellisen sodan seurauksena syntyneeseen suureen ikäluokkaan kuuluvana arvelen, että minulla on kylliksi perspektiiviä kysyä miten ja miksi tähän on tultu. Onko niin, että vallassa ja vastuussa on nyt sukupolvi, jota vastoinkäymiset eivät ole opettaneet? Selfiesukupolvi, joka näkee kaikissa kuvajaisissa itsensä, mutta perspektiivi puuttuu. Kun kuva otetaan liian läheltä, niin siitä rajautuu pois kaikki muu kuin ottajan omahyvä.
Me pääasiallisen elämäntyönsä jo tehneet olemme monella tapaa hyödyllinen, mutta päätöksenteosta syrjässä pidetty sukupolvi, jonka kokemusperäistä elämänviisautta ei aina silloin kuunnella, kun ehkä pitäisi.

Vaalit lähestyvät, mutta ehdokkaiden puheet loittonevat nopeasti arkitodellisuudestamme. Kehutaan omia saavutuksia, jotka kuitenkin ovat monesti samaa sarjaa kuin keisarin uudet vaatteet. Käytetään kieltä ja termejä, jotka ovat monelle ikäluokassani vieraita, emmekä siksi ehkä ymmärrä niihin ehkä sisältyviä viisauksia. Ja epäilemme usein aiheesta, sillä meissä elää vahvana usko historiaan ja sen opetuksiin, sekä vahvaan protestanttiseen etiikkaamme, joka on tähän saakka ilman kyseenalaistamisia siirtynyt isältä pojalle, äidiltä tyttärelle ja auttanut yli kovien aikojen.
Meidän harmaantuvien mutta ei vielä lahonneiden honkien keskuudessa kaivataan näiltä oman egonsa hurmaamilta laskeutumista omahyväisistä, omnipotenteista sfääreistä maan pinnalle. Sinne missä meidän jokapäiväinen kamppailumme on omaishoitajana olemista ja uuden teknologian hävittämien vanhanaikaisten, henkilökohtaisten palvelujen perään haikailua. Parhaassa tapauksessa päivystävänä hoitomummona tai -vaarina olemista, olemattomalla varoitusajalla, kun muksujen vanhemmille tulee työhön tai vapaa-aikaan liittyviä äkkiesteitä hoitaa itse vanhemmuuden velvoitteitaan. Puhukaa meille ymmärrettävästi asioista, jotka me koemme ongelmiksi ja ratkaiskaa ne tai yritetään ratkaista niitä yhdessä.

Tiedän hyvin, että suuren osan kontollemme jäävistä askareista me ikääntyneet, mutta ei ikäloput hoidamme mielellämme ja nurkumatta. Osan huokaillen ja päivitellen, mutta silti siinä talvisodan hengessä, josta meille tuli se yhteinen lampun sydän, joka sammuu vasta sitten kun silmämmekin.
Sen tietää jokainen eläkeikään ehtinyt, että kaikella hyvällä on ollut hintansa. Itsenäisyydestä olemme sen maksaneet ja olemme loppuun saakka kiitollisia Hannes Hynöselle ja hänen edustamalleen sukupolvelle. Sen peräänantamattomat ponnistelut mahdollistivat meille sellaisen Suomen rakentamisen, jonka parasta haluamme edelleen edistää, jos panoksemme uudelle sukupolvelle kelpaa muulloinkin kuin vaalienalusretoriikassa tai hädän hetkellä.
Me ikääntyneet, kuten meitä nuoremmatkin, olemme saaneet niin paljon maallista ja henkistä hyvää sotien jälkeisinä vuosina, että siitä on varaa tinkiä jos yhteinen etumme sitä vaatii. Luotetaan siihen, että usko ja toivo tasoittavat tietämme tulevaisuutta rakennettaessa.
Ei kukaan meistä iän, syntyperän, koulutuksen tai muunkaan määreen mukaan ole parempi toista. Kaikissa maailman ja geopolitiikan melskeissä, silkan ahneuden aiheuttamista lamoista ja takapakeista huolimatta, olemme suomalaisia ja se on ennenkin ollut onnemme avain.

Timo Korppi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*