Sosiaalista mediaa

Tero HuviPari viikkoa sitten olin työkaverini Virpi Tuovisen kanssa Mikkelissä oppimassa sosiaalisen median saloja. “Tutuiksi” tulivat muun muassa Twitter ja Instagram. Samaan koulutustilanteeseen oli ahtautunut liki 30 kasvatusalan osaajaa. Nuorten kieli ja kommunikointi tapahtuu sosiaalisessa mediassa. Enemmän tai vähemmän.

Kaikki on tapahtunut valtavan nopeasti. Tietotekniikan kehittymistä ei voi pysäyttää tai hidastaa. Sekin on vaikeaa, että jättäytyy täysin ulkopuolelle. Ilman tietokonetta tai internetyhteyttä on pallo jollain tavoin hukassa. Ehkä lienee viisasta hieman pysähtyä ja katsella taustapeilistä elämän menoa.

Monilla kouluilla (ei tosin Puumalassa, näin olen ymmärtänyt) iso ongelma on lasten ja nuorten kännyköiden käyttö. Välitunnit vielä jotenkin ymmärtää mutta äly(ttömät) puhelimet huutavat ja ilmoittavat olemassaolostaan myös tuntien aikana. Ehkä lähestymme asiaa väärältä suunnalta. Olen miettinyt asiaa omien lasteni kohdalla enkä ole saanut tyydyttävää vastausta. Mihin esimerkiksi 1-6 luokkalainen koululainen tarvitsee päiväsaikaan puhelinta? Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, joita voi olla vaikkapa harrastukset, tai turvallisuuteen liittyvät asiat.
Miten selvittiin ennen? Onko maailma ja ympäristö, jossa elämme, oikeasti muuttunut niin turvattomaksi, että jokainen tarvitsee puhelimen? Kuinka voi olla mahdollista, että melkoisen monilla on vaikkapa facebook-profiili luotuna, vaikka sen käyttöikäraja on 13 vuotta?
Omat lapseni käyvät koulua Savonlinnan puolella. Kun kysyin ylläolevia kysymyksiä opettajilta, sain vastaukseksi lähinnä hiljaisuutta. Vastuu edellä mainituista kysymyksistä ja mahdollisista vastauksista on meillä vanhemmilla. Siis minulla.

Monissa tutkimuksissa on tullut esille, että kansakuntamme yksi läsnä oleva kansantauti on yksinäisyys. Huolimatta siitä, että sosiaalisen median tulva ja keinot ovat moninaiset. Vanhuksia käydään liian vähän katsomassa, yllätysvieraita ei käy eikä heitä kukaan halua ovelleen. Harvakseltaan käydään lainaamassa kahvia tai sokeria. Koskapa olen viimeksi käynyt naapurissa ihan vain kyselemässä mitä kuuluu?
Kun kaksospoikani saivat POSTIKORTIN viime viikolla ihan muuten vain serkultaan, meinasin tehdä housuuni, sillä en muista, koska postilaatikostani olisi löytynyt kortti juhlapyhien ulkopuolella.
Taidanpa tästä lähteä käymään naapurini Arvon luona, joka jäi leskeksi puoli vuotta sitten. Edellisestä käynnistäni on yli kuukausi. Liian kauan.

Tero Huvi

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*