An­nan ja Es­kon avi­o­liit­toa oli kes­tä­nyt 37 vuot­ta. Yh­des­sä he oli­vat ra­ken­ta­neet ta­lon, yh­des­sä lait­ta­neet lap­set maa­il­maan ja yh­des­sä van­hen­neet. Jos­kus An­na to­sin sa­laa it­sel­tään­kin miet­ti, et­tä mi­ten niin yh­des­sä. Oli kui­ten­kin työn­tä­nyt aja­tuk­sen syr­jään ja yrit­tä­nyt koh­dis­taa ra­kas­ta­van kat­seen­sa Es­koon. On­nis­tu­nut­kin sii­nä. Nai­set kun yleen­sä on­nis­tu­vat mel­kein kai­kes­sa mi­hin ryh­ty­vät. Ja An­na­han oli ai­na ryh­ty­nyt, kun oli täy­ty­nyt. Pak­ko on pa­ras muu­sa, muis­te­li An­na miet­ti­neen­sä.