Salaa maalatut Lempeät olevaiset näytteillä

Öiset olevaiset saivat tulla maailmaan taiteilijan kynän kautta.

HurissaloTalolla on avautunut harvinaislaatuinen näyttely. Öiset olevaiset esittelee vuosi sitten kuolleen taiteilija Kaarina Staudinger-Loppukaarteen akvarellitöitä ja hiilipiirustuksia. Taiteilija kuoli 101-vuotiaana. Staudinger-Loppukaarre tunnettiin arvostettuna ite-taiteilijana, mystikkona.

Hän maalasi koko elämänsä lapsesta saakka mielikuvitusolentoja, ihmisiä, lintuja ja eläimiä, joita kutsui olevaisiksi. Taiteilija teki elämäntyönsä kartanpiirtäjänä. Lapsiperheen arjessa ei aikaa maalaamiseen löytynyt muulloin kuin öisin, jolloin olevaiset ilmestyivät. Maalaamisen hän joutui tekemään salaa.

Lasten muutettua kotoa tuottelias taiteilija maalasi yötä päivää. Taiteilijan poika Jorma Loppukaarre kertoo, että töitä on lähes 10 000. Taidenäyttelyitä on ollut yli 200 kappaletta sekä kotimaassa että ulkomailla.

Share This:

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*